Oppisopimuksella autuaaksi?

Tasavallan presidentti on ilmaissut huoltaan nuorison tilanteesta ja liputtanut oppisopimuksen puolesta. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288614309085.html

Iloitsen siitä, että hän toistuvasti puhuu nuorisosta ja koulutuksen asioista. Haluaisin kuitenkin, että hän puhuisi myös siitä, mitä jo on.

Työvaltaisuus ja työelämälähtöisyys ovat ammatillisessa koulutuksessa arkipäivää. Oppilaitosten ja työpajojen yhteistyö on vaihtelevaa, mutta toivottavasti kukaan ei enää kiistä sen tarpeellisuutta. Työssäoppimispaikoista riemuitaan, opettajat pyrkivät pitämään paikat tyytyväisinä.

Oppisopimuksenko nyt pitäisi olla sateentekijä? Sitä mainostetaan, puhutaan eri maiden malleista. Lehdissä kerrotaan menestystarinoita, joissa joku onneton koulunvihaaja valmistui paikkakuntansa parhaaksi nuohoojaksi. Vain oppisopimus mahdollisti tämän!  Lehtien tarinoissa esiintyvät opsolaiset ovat poikkeuksetta reippaita ja järkkymättömän varmoja siitä, että haluavat juuri valitsemalleen alalle. Tällaiselle henkilölle oppisopimus tarjoaa hienon mahdollisuuden ja voi olla yritykselle todellinen onnenjytky. ”Onnea valitsemallasi tiellä”, kuulen Jari Sarasvuon hokevan.

Heeei! Oppisopimus ei todellakaan ratkaise kaikkia pulmia, joita koulutuksen keskeyttämiseen tai sinne hakeutumattomuuteen liittyy. Oppisopimukseen on saatavana niukasti tukitoimia, vaikka tuettujakin malleja kehitetään. Miten nuori tai aikuinen, jonka on vaikea selviytyä edes yhteen paikkaan päivittäin, suoriutuisi itsenäisyyttä vaativasta oppisopimuksesta? Isompi kysymys on, missä ovat ne tuhannet yritykset, jotka haluaisivat palkata paljon tukea tarvitsevan nuoren? Markkinointimielessä jokunen (tarpeeksi edustava) tuen tarvitsija voi paikan saada, mutta isompiin volyymeihin en nykyjärjestelmässä usko. Lainsäädännön muutoksilla ja resurssien suuntaamisella voidaan oppisopimus tietysti muuttaa valtaväyläksi.

Huomataanko tarpeeksi sitä, mitä ammatillisissa oppilaitoksissa ja työpajoilla jo tehdään? Kehitetään Oppipoppia, valmennusta, Majakkaa, atto-oppimista, samanaikaisopetusta ja kuulemisjärjestelmää. Strukturoidaan, toistetaan ja käytetään vertaisohjausta, jossa opiskelija ohjaa toista. Kiitetään pienestäkin ja mietitään yksilöllisesti tarpeeksi tukea ja haasteita tarjoava työssäoppimispaikka. Ollaan ihmisiä, soitetaan perään, kuunnellaan ja kannustetaan. Ammattitaitoinen opetus, välittäminen ja erityisopetuksen menetelmien edelleen kehittäminen auttaa jo nyt opiskelijoita. Jos sadetta toivotaan, kannattaisi  resursseja panostaa ammatillisen (erityis)opetuksen työmuotojen kehittämiseen ja opiskelijahuoltoon.

Ammatillisen koulutuksen parissa on siis järjestelmällisesti kehitetty uusia työmuotoja opiskelijoiden tueksi. Alueellisesti yksittäinen onnistunut hanke tai työmuoto voi saada näkyvyyttä, kiitosta tulee harvoin. Koulutuksen ammattilaiset yrittävät koko ajan toimia läpäisyn tehostamiseksi ja keskeyttämisen vähenemiseksi. Työtehtävästä riippuen he joko tukevat yksittäistä ihmistä, miettivät rakenteellisia ratkaisuja nuorten tueksi tai tekevät hiukan molempia. Kasvaisiko motivaatio tehdä lisää laadukasta työtä, jos yhteiskunnan johtajat kiittäisivät kaikesta siitä, mitä nykyisillä resursseilla on saatu aikaan?

Olisipa Sauli Niinistö sanonut ”kiitos”.

Oppivelvollisuuden pidentämisestä toivotaan myös apua nuorison kurjuuteen. Mitä meinaatte, tuoko se sateen?