Tapa hahmottaa maailmaa mukailee koulumaailmassa lukuvuotta. Olen summannut syksyä tällä joulunodotusviikolla kirjoittaessani läksiäisviestejä lähteville työystäville (lähdöt ovat yt:n jäljiltä näin nopeita!), hankeraportteja ja esseetä organisaation rakenteista. Arvatkaa minkä hengentuotosten parissa itkin eniten?

Olen pukenut sanoiksi sitä, millaisen jäljen työkaveri osaamisellaan yhteisöömme tai minuun ihmisenä jättää. Yt-tilanne näemmä poistaa loputkin estot positiivisen palautteen antamisen suhteen. Kun jokapäiväinen tapaaminen päättyy, haluan sanoa muutakin kuin kiitos. Mukavien asioiden sanominen joulun alla on tavallistakin luontevampaa.

Jokaisen opettajan toivoisi kuulevan näitä mukavia asioita oppilailtaan ja näiden läheisiltä, joulun aikaan ja muutenkin. Mieheni kyseenalaisti eilen jokajouluisen lahjojen hankinnan lasten opettajille. ”Eikö semmonen luonteva vuorovaikutus ja opettajan työn arvostaminen vanhempana ole se paras lahja.” Samaa mieltä. Arkista palautetta ja kiitosta on onneksi ollut mahdollisuus antaa. Jotain hyvää Wilmassa. 

Pienet lahjat ostettiin kuitenkin ja hyvä niin. Ei posliinikissaa eikä lapsen kuvaa Ikean kehyksessä. Ihan poissyötäviä ja – juotavia. Ei, ei alkoholia. Mitä te ajattelette lahjojen merkityksestä? 

————

En harrasta joulustressiä. Se ei johdu uskostani Vapahtajaan tai siitä, että olisin yleisesti erinomaisen rento henkilö. Uskon myötä joulu toki merkitsee paljon muutakin kuin syömistä ja lahjoja. Stressittömyyteni liittyy perimmältään siihen, etten kerta kaikkiaan ole (ainakaan kätevä) emäntä. Rakas anoppi (perunaihminen) on onneksi vaikuttanut jo vuosia siihen, että joulumme on kuitenkin perinteikäs ja ihana. 

Kyllä minäkin joitain perinteitä vaalin. Koristeet on laitettava, kynttilöitä oltava ja aattoaamuna kuusen alta löytyvät aamulahjat lapsille. Tapaninpäivänä tehdään aina pizzaa. 

Mitä perinteitä teillä on?

Edit: Edellisen työpaikkani rakkain ystävä kirjoitti minulle juuri tänä aamuna pitkästä aikaa viestiä. Miten osasikin? Tuli tarpeeseen <3.

YT-neuvottelut päättyivät. Työsuhde jatkuu. Mitään muuta ei voi sanoa. Kaikki on liian surullista ja mahdotonta.

Kirjoitankin siis muista aiheista. Sain yhden pitkäkestoisen täydennyskoulutuksen luotsatuksi maaliin viime viikolla.

Monet aikuiset oppijat toivovat saavansa koulutuksesta kättä pidempää. He toivovat työkaluja, jotka he voivat ottaa heti työssään käyttöön. Menetelmiä, menetelmiä, menetelmiä! Kyllä minä sen ymmärrän. Itsekin haluan koulutukseen osallistuessani saada hyötyä.

En kuitenkaan usko menetelmäsirkuksen tai pikaisen vinkkauksen siirtyvän suoraan työhön. Jokainen voi itse googlettaa ohjauksen ja koulutuksen menetelmiä, saalis on suuri.Vastustan kiirettä. En halua rynniä tilanteesta toiseen muistamatta mistä juuri lähdin. Haluan kokea ja kuunnella. Haluan tuntea ja muistaa. Haluan ymmärtää, jotta voin soveltaa.

Tämä on näkyni myös kouluttajana toimimisessa. Suosin aikuisten koulutuksissa tapaa, jossa samaan aiheeseen palataan useita kertoja koulutuksen keston aikana. Käytämme aikaa asian pöyhimiseen, yhdessä puristamme siitä lisää sovelluksia. Harjoittelemme menetelmien käyttöä, jolloin saamme itse kokemuksia niiden vahvuuksista ja haasteista. Uudet asiat linkitämme aiemmin käsiteltyihin. Näin opittujen asioiden välille muodostuu yhteyksiä.

Uskon siihen, että koulutuksen sisällöt mietitään tarkkaan. On tehtävä raakoja valintoja sen suhteen, mitkä aiheet kuhunkin koulutukseen kuuluvat. Haluan kannustaa ihmisiä harjoittelemaan kouluttamiani työotteita sekä koulutuksessa että asiakastyössä. Tuulettaminen ja reflektointi muiden koulutukseen osallistujien ja kouluttajan kanssa vievät osaamista eteenpäin.

”Less is more” on inhokkisanontani. Tässä yhteydessä ymmärrän melkein, mitä sillä tarkoitetaan.

__________

Norssin didaktikkokin ohjeisti ottamaan lasten opetuksessa aiheesta kaiken irti. Kun jotain tehdään, keskitytään siihen ja tutkitaan sitä.

Amen!

__________

P.S. Hassu kuva on otettu iloisesta tilanteesta parhaan työkaverini kanssa :). Osaamista ja kokemuksia ei kukaan voi ottaa pois.