Toisen saappaissa

Kuvassa Esikko ja hänen sänkynsä sekä sadonkorjuulautanen

_______

Tuolit ja pöydät oli jaettu valmiiksi kolmen ryhmiin. Puhelias iki-iloinen kaverini istui jo valmiina mustat laput silmillä. Melkein pelästyin.

Tarkoitus oli eläytyä sokean tilanteeseen hetken aikaa. Huomasin, että jo silmien peittäminen jännitti. Valitsin sellaisen paikan, jossa kukaan ei ainakaan pääsisi selän takaa yllättämään minua. Istuimme maski silmien edessä ja pidimme melkoista mekkalaa. Kaikki äänet kuuluivat korviini paremmin kuin yleensä. Huutelin viereisiin pöytiin ja varmistelin samassa pöydässä istuvien henkilöllisyyksiä.  Pelkäsin, että pöydälle laitetaan jotain ällöä. Metelöin ja kurkistelin maskin takaa, kunnes rauhoituin. (Nämä havainnot kertonevat enemmän minun tempoilevuudestani kuin näkövammaisuudesta. )

Pian alkoi satu. Se kertoi hiiristä. Kuiskimme huvittuneina opiskelun vaativuudesta: ”Tätä ei diplomi-insinööri uskoisi”. Onnistuimme hiljentymään ja tarina pääsi vauhtiin. Luennoitsija oli tehnyt satuun hienot virikemateriaalit. Oli tuoksuteltavaa, kuultavaa ja kosketeltavaa. Kohokartasta saattoi tutkia hiirten reittiä, heidän herkkuhilloaan sai haistaa. Tiheikön lehdet kahisivat oikeasti.

Tarina tuntui pitkältä, kun en voinut nähdä kertojaa. Kartan reitin hahmottaminen koskettelemalla tuntui mahdottomalta. Juuri kun ajattelin, että nyt muistan reitin muodon, löysivät sormeni uuden mutkan. Kertoja oli näkövammaistyön ammattilainen. Hän osasi ennakoida ja varoittaa. Pelkoni kummitusjunamaisesta hämähäkinpäähänlaskeutumisefektistä oli turha.

Lyhyen simulaation kautta voi saada vain pienen kurkistuksen sokeuteen (jos näin ontuva vertaus sallitaan). Kun tekee työtä ihmisten kanssa, on hyödyllistä edes yrittää astua toisen saappaisiin hetkeksi.

Purkukeskustelussa kokemuksemme hetkellisestä silmien peittämisestä olivat keskenään erilaisia. Yksi kuuli paremmin silmät peitettyinä, toinen ei pystynyt keskittymään lainkaan kuuntelemiseen, kun ei nähnyt. Jos Kummelissa patenttivastaus oli aikoinaan aina ”Kanada”, on se erityisopettajaopinnoissa ”yksilöllisyys”. Ei ole yhtä oikeaa ratkaisua, mutta on hyvä miettiä, mitä opetuksessa tulee ottaa huomioon, jos luokassa on oppilas joka ei näe tai joka näkee huomattavan heikosti. Ennen kaikkea on tietenkin keskusteltava oppilaan itsensä kanssa ja otettava vastaan vinkkejä siitä, mitkä käytännöt häntä auttavat.

____

Viikon aikana on käsitelty näkövammaisuuden lisäksi CP-vammaisuutta ja motorisen oppimisen vaikeuksia. Syrjäytyminenkin on ollut aiheena.

Osallisuuden kysymys pyörii loopilla mielessäni.

Miten ehdimme ja osaamme toimia niin, että jokaisen ääni kuuluu ja kaikki saavat olla mukana rajoitteistaan huolimatta?

____

 

Keskuspuiston ammattiopiston Näkövammaistieto (linkki) tarjoaa paljon pureskeltavaa näkövammaisten kanssa toimimisesta kiinnostuneelle. Lisäksi kannattaa kurkata ainakin Celia-kirjastoon (linkki), Iris-keskukseen (linkki) ja VALTERIin (linkki).

 Lisää linkkejä, vinkkejä tai kokemuksia? kertokaahan!