Unetonna

Uni edistää oppimista. Onneksi unen ajoittainen puute, jatkuva sisällöllinen sekavuus tai epäsäännöllisyys eivät kokonaan estä oppimista. Jos näin olisi, saisin sanoa ”Adios” akateemisuudelle.

Tämä syksy on ollut erityisen levoton, mutta osaan jo suhtautua huumorilla. Aamuisin partaäijän kömpiessä keittiöön istun täysi meikki naamalla keittiössä ja kerron heräämisaikani iloisella äänellä. Hän saa arvata, mistä tällä kertaa olen herännyt. En enää saa itseäni paniikin valtaan, vaikka herään yöllä. (Itse laatimieni) sääntöjen mukaan en saa katsoa yöllä kelloa, vaan makaan pitkään aloillani odottaen uutta unta. Usein se tuleekin.

Välillä tulee öitä, joina nukun kuin murmeli. Ah!

Aktiivinen unielämä tuo lisämaustetta. Joskus unet järjestävät loogisesti päivällä tapahtunutta, usein ovat vain viihdyttäviä. Viime yönä erityisopettajakoulutuksen opettaja, joka on hyvin vakuuttava ja syvällisenkin oloinen ihminen, tuli uneeni. Selitin hänelle, miten tärkeä opettelemamme erityisopetuksen menetelmä (väritimme merenneitoja!) mielestäni oli. Hän vastasi ensin ihan vakavana, että hänenkin mielestään kyse on hyvin oleellisesta asiasta. Yhtäkkiä hän räjähti nauramaan ja miltei huusi: ”Oikeesti, tämähän on ihan terminaalihoitoa koko erityisopetus! Aivan hullua kaikki!” Hän oli pukeutunut jouluvaatteisiin ja värjännyt hiuksensa punaisiksi. 

Mr. Freud, mitä tällaisesta sanoisit? ”Tervetuloa joulutauko.”

Päivän kuvituskuva (odotan kutsua vuoden paskimmat blogikuvat -nomineeksi) kertoo yritelmistäni muodostaa unirutiineja. Läheisten kuva, korvatulpat ja hoitava jalkarasva. Minä olen naistenlehteni lukenut!

Hienointa on, että kuva näkyy Ipadilta oikein päin, mutta muista laitteista nurin niskoin.

PedaPiia kuittaa