Kun on rikki

Joskus sitä vaan inhoaa ja vihaa omaa kehoaan.

Kun särkee ja kolottaa, ja mikään ei vaan toimi. Kun tuntee itsensä ainakin sata vuotiaaksi. 

Tällä kertaa vaivaa kädet. Alkoi tuossa viime viikonloppuna. Johtuuko sitten tuosta ilman kylmenemisestä, vai virkkausprojektista. Ei kyllä ole mikään uusi vaiva, jäykät tuppaavat aamuisin olemaan muutenkin. Mutta nyt tämä särky alkaa jo vaivaamaan. Kivun kanssa eläminen on minulle kyllä ihan päivittäistä, mutta luulin että niitä nyt olisi ollut ihan tarpeeksi muutenkin. 

Sitten tulee niitä inhottavia, aivan turhia tunteita. Vihaa, katkeruutta ja itsesääliä.

 

Miksi minä?

Nuori ihminen!

Miksi minun piti edes syntyä?

Eihän minusta ole edes mitään hyötyä!

 

Tunnet itsesi niin turhaksi. 

Reuma kokeisiin pitäisi mennä, mutta jotenkin pelottaa. Mitä jos en voikaan kohta tehdä töitä? Tai yleensäkkään mitään käsilläni. Se olisi minulle yhtä kuin elinkautinen tuomio.

Mutta, eiköhän tämä tästä taas kohta helpota.

– Merja