Epäreilu elämä

 

Tapasin tänään erään rakkaan ihmisen. Hän kertoi minulle raskaasta menetyksestä.

Jäin sanattomaksi. Siihen suruun ei ole mitään sanottavaa.

Kotiin Päästyäni itkin. En surusta, vaan raivosta. Vihasta elämää kohtaan. Miten voi elämä olla noin epäreilu! Sellainen ihminen, joka ansaitsisi kaiken onnen, hänelle annetaan lahja, ja sitten revitään se pois. Itkin myös omaa avuttomuuttani. Kuinka olisinkaan halunnut sanoa että ”ei hätää, kyllä se helpottaa”! Kunpa voisin vain ottaa kaiken sen tuskan ja lähettää avaruuteen. Pyyhkiä ne miljoonat kyyneleet, ja sanoa ”kaikki on hyvin.” Kunpa voisin suojella teitä, rakkaitani, kaikelta surulta! Rakkaudella, Merja