Juureni

Ihana iskä kuttu eilen sinne saunomaan. Oli tehny hyvät ruuat (täytettyjä, pekoniin käärittyjä herkkusieniä, tikkuperunoita ja sipuliherkkua) ja kaikki, mut enhän minä mihinkään saunaan päässy. Juniori (se kolme vee) päätti vetää jotku ihme kilarit, ja oli pakko tulla kotiin. Olishan sitä tietyst voinu täälläki saunan lämmittää, mut ei jaksanu enää puita käyä kantelee.

Olisihan siellä iskällä viihtynt pidempääki, tuli pari tuttuaki siihe saunomaa. Minust on niin mukava kuunnella niit vanhempien juttuja, oon ollu penskast saakka korvat höröllä ku ukot höpisee.

Miksi muuten nykyään tuntuu, että ihmiset ovat jotenkin vieraantuneet perheestä ja suvusta? Meillä on perhe hurjan tärkeä (niin, ja minähän lasken omaksi perheeksi kaikki läheiset ystävämmekkin) ja viihdymme yhdessä. Välillä taistellaan, ja sitten sovitaan. Olen kuullut, että jotkut pitävät sitä jopa jotenkin kieroutuneena, kun ollaan niin paljon yhdessä. O_0 Minä oon niin ylpeä tästä hassusta, taiteellisesta suvustani, ja minulle on kunnia kantaa tätä sukumme nimeä. Ja tuntuu upealta, että kaikissa meissä virtaa sama veri. Se veri, joka vei iso- ja isoisovanhempiamme pitkin maailmaa. Rakastan kuulla tarinoita Amerikasta ja Australiasta. Ja siitä kun ollaan oltu merillä. Se veri, jota on vuodatettu tämän pienen ja sitkeän maamme puolesta. Toivon vain, että olisin perinyt edes hitusen siitä esi-isiemme sisukkuudesta. Ja toivon että se jatkuisi myös lapsissamme.