Kuolema – tabu?

Olen jo pidemmän aikaa pohdiskellut tätä suhtautumistamme kuolemaan. Milloin siitä tuli niin kauhea mörkö, että siitä tuli jotenkin ”luonnotonta”, ja siitä lakattiin puhumasta? Kaikkihan me synnytään ja kuollaan, sehän se on, elämän kiertokulku. Tietenkin sitä jokainen suree menettäessään jonkun rakkaistaan, mutta miksi siihen jäädään ”jumiin”? Miksi ei voi ajatella niin että on elänyt hyvän elämän, on saanut rakkautta ja antanutkin sitä? 

Talossa, missä nyt asustamme, asui ennen meitä perhetuttavamme, herra E. Tänne hän kuolikin syksyllä 2012. Sitäkin on moni kauhistellut. ”Miten pystyt elämään talossa, jossa on joku kuollut?” Välillä käyn jopa itsekin miettimään, teenkö jotain väärin. Mutta minusta täällä on ihanaa, E taitaa olla ihan tyytyväinen, että elämä torpassa jatkuu. Ja on itseasiassa käynyt moikkailemassa välillä, niinkuin moni muukin. (Ihmeellistä, miten joidenkin kanssa tietynlainen yhteys säilyy, vaikka toinen onkin jo ”seuraavalla tasolla”)

Ja liha jota syömme, on kuolleesta eläimestä. Ei kerrota lapsille mistä ne kanankoivet, makkarat ja kyljykset tulee. Kauhea shokki 8 vuotiaalle, sitten kun se selviää. Tulipa mieleeni hauska juttu lapsuudesta: Meillä oli kotona lampaita, jotka sitten laitettiin teuraaksi. Karja-auto tuli, ja alkoivat lastata elukoita kyytiin. Joku niistä miehistä oli sitten alkanut meille (minulle ja veljilleni, ehkä alle kouluikäisiä silloon) selittää jotain hömpänpömppää siitä, mihin lampaat olivat menossa. Olimme silmät pyöreinä ihmetelleet, että ”eikö me syödäkkään niitä?” Oli kuulemma meinannu äitillä tulla pissa housuun (naurusta) sitä karja sedän änkyttämistä katsoessa..

Kuitenkin toisaalta, tappamisesta on tehty huvia. On pelejä ja ohjelmia, missä ihmisiä silvotaan ja ammutaan. Jotenkin ristiriitaista, ja suoraan sanottuna sairasta minun mielestäni. Onko sydänkohtaukseen kuoleminen luonnottomampaa, kuin se, että joku tulee ja ampuu sinut keskelle katua?

Nyt katkesi ajatus, Juniorilla nälkä. Mutta tuossa nyt taitaa päällisimmät tämän päivän ajatukset olla. Nyt menen tekemään ruokaa, siitä kuolleesta possusta. Hehee.

Rakkautta kaikille,

Merja