Lannistetut

Käytiin tänään kylillä, ja silmiini pisti eräs ihmisryhmä, suurin osa ihmisistä joita tuolla vastaan tulee.

Itse kutsun heitä lannistetuiksi. 

He kävelevät selkä köyryssä, hartiat kasassa, muiden ihmisten kontaktia välttäen. Ja jotenkin heistä aistii äärettömän surun, katkeruuden ja pettymyksen itseensä.

Itse olen joskus syyllistynyt samaan, mutta nyt, maalle takaisin muutettuani olen löytänyt taas itseni. Vahvan, itsenäisen puoleni.

Mutta mikä tässä kansan mentaliteetissa on vikana? Olemme kovin ylpeitä itsestämme, Suomalaisuudesta. Sitä ei vain saa näyttää? Kel onni on, sen onnen kätkeköön, vai-mite-se-ny-meni. Minulle ainakin tulee ihan mahtava olo, aina kun kuulen että kanssaihmisillä menee asiat hyvin. Mutta toisten pitää aina löytää jotain negatiivista kaikesta. Ai, se sai töitä? No, eiköhän sekin firma kohta konkassa ole… Ja lapset kasvatetaan tähän.

Syy, miksi kutsun heitä lannistetuiksi, on se, että he ovat ikäänkuin alistuneet tähän ajatusmaailmaan. Minä en ansaitse mitään, niinkuin et sinäkään. Ja jos naapurilla menee hyvin, siitä ollaan kateellisia, jopa raivoissaan.

Kummastellen,

Merja

Hyvinvointi Hyvä olo Ajattelin tänään

Kun on rikki

Joskus sitä vaan inhoaa ja vihaa omaa kehoaan.

Kun särkee ja kolottaa, ja mikään ei vaan toimi. Kun tuntee itsensä ainakin sata vuotiaaksi. 

Tällä kertaa vaivaa kädet. Alkoi tuossa viime viikonloppuna. Johtuuko sitten tuosta ilman kylmenemisestä, vai virkkausprojektista. Ei kyllä ole mikään uusi vaiva, jäykät tuppaavat aamuisin olemaan muutenkin. Mutta nyt tämä särky alkaa jo vaivaamaan. Kivun kanssa eläminen on minulle kyllä ihan päivittäistä, mutta luulin että niitä nyt olisi ollut ihan tarpeeksi muutenkin. 

Sitten tulee niitä inhottavia, aivan turhia tunteita. Vihaa, katkeruutta ja itsesääliä.

 

Miksi minä?

Nuori ihminen!

Miksi minun piti edes syntyä?

Eihän minusta ole edes mitään hyötyä!

 

Tunnet itsesi niin turhaksi. 

Reuma kokeisiin pitäisi mennä, mutta jotenkin pelottaa. Mitä jos en voikaan kohta tehdä töitä? Tai yleensäkkään mitään käsilläni. Se olisi minulle yhtä kuin elinkautinen tuomio.

Mutta, eiköhän tämä tästä taas kohta helpota.

– Merja

Suhteet Oma elämä Terveys