Se minulla on viimeisen parin viikon ajan ollut. En oikein löytänyt Suomen kielistä vastinetta sille. 

Jonkinlainen lukko. Tukos. Katkos yhteydessä.

En ole saanut otetta henkiseen puoleeni, henkimaailmaan. En ole pystynyt tuottamaan mitään. Tyhjää paperia. 

Kauhean raskas olo, kun ulos ei tule mitään.

Ehkä se johtuu tästä suuresta ikävästä. Täti R:n kuolemasta tulee huomenna kaksi vuotta. Tuntuu, kuin se (ikävä) olisi tehnyt jonkun tukkeen virtaani. Ei. Padon. 

Kuolemahan on luonnollinen osa elämän kiertokulkua: http://www.lily.fi/blogit/peikkoaitin-maailma/kuolema-tabu. Mutta on vaan niin kauhea ikävä. Sitä höpötystä ja naurua. Halausta. En siis ole katkera, tai kauhean surullinen. On vaan helvetin kova ikävä. Äh, vaikea pukea sanoiksi.

Nyt alkaa olla niin suuri kyynelvirta, ettei näe kirjoittaa.

Ikävöiden,

Merja