Back to school
Ensimmäinen koulupäivä. (suoritan tässä töiden ohessa tutkintoa) Oli kyllä jännää, illalla jo olo oli kuin pikkutytöllä!
Miljoona asiaa pyöri päässä: Miten Junnu pärjää kun tulee nyt pitkät päivät 7-16.00 ja miten yleensäkkään saan sen hereille puoli kuudelta? Pääsenkö koskaan sinne koululle perille (ei ole sitä vaginaattoria tullut hommattua)? Ja tietenkin se minkälaisia tyyppejä siellä on vastassa…
Mutta Junnu heräilikin ihan itsekseen jo ajoissa. Tarhan pihalla aloin tutkiskella lappua, mihin olin kirjoittanut Eniron ajo-ohjeet. Joo-o, helppoa ku heinänteko! Lähdin siitä itsevarmuutta puhkuen törräilemään. Lahdentietä tuon verran ja sitte tuosta rampista ylös, hyvinhän tämä sujuu! Himpun verran kyllä harmitti, kun ei tuossa upeassa peltiprinsessassani toimi matkamittarit. Eikä nopeusmittari tai bensamittari… Joutui arviolta noita matkoja ajelemaan. Jaa, tästä liittymästä 1,7 km tuonne suuntaan ja sitten oikealle, nou hätä! Olin jo niin pirun polleana itsestäni. Käännyin oikealle risteyksestä, minkä arvelin oikea olevan. Hmh, miksiköhän tuossa ei näkynyt missään tienviittaa, no, tämä sen täytyy olla. Ja tuossa tulee ravirad… Mitä helvettiä? Pihlajatie? No, jos se onkin seuraava… Tässä vaiheessa aloin jo epäilemään itseäni. Saattotie? MITÄ?! Kurvasin jonkun viraston pihaan, ja aloin tähyilemään sen kadunnimeä, millä juuri ajoin. Otavankatu..OTAVANKATU? Missä helvetissä miä nyt olen?!! Ei auttanut, kuin lähtä takaisin päin. Eli miä käännyin tuosta Jyväskyläntieltä liian aikasin, okei, viel on aikaa. Eli menin takaisin ja jatkoin matkaa.. Jatkoin… Ja jatkoin. Eiiih, miä alan olla jo ihan metässä. Eikä, kello on jo viittä vaille! Voi perkeleenperkeleenPERKELE! Kurvasin bussipysäkille, kiroten, huutaen ja hakaten rattia. (Tämä on ihan yleistä meidän perheessä) Okei. Hengitä rauhallisesti. Käänny takaisin. Takaisin päin ajaessa huomasin sellaisen kaupunki-info-kartta-hässäkän. Tiedättekös, kun elokuvissa tyypit näkee jotain mahtavaa, minkä takaa puskee kirkasta valoa ja enkeli kuorot laulaa ynnä muuta? No sellainen se kartta minulle oli. Aa-HAA! TUOSTA! No nyt pääsin edes sinne päin.. Mit hittoa, liikenneympyrä? No kokeillaa tuosta.. Tietenkin se oli sitten viimeinen vaihtoehto, ja silloinkin ajoin ensin koulusta ohi. Pääsin perille, noh, puol tuntii myöhäs, mut MIÄ PÄÄSIN PERILLE!!
Siinäkin meni aikansa kun menin ensin tietysti väärään rakennukseen, ja eksyin sinne käytäville. Kauhea sokkelo! Pääsin kuitenkin lopulta omaan luokkaani, erään ystävällisen herrasmiehen opastamana. ”Leksa, tää taitaa olla sinun laumasta…” Sitä häpeän määrää!!! Inhoan myöhästymisiä, yleensä olen joka paikassa etuajassa. Siinä sitten, hyvä ettei itkua tuhertaen, selität että ”vähän ajoin harhaan..” Ja tyyppejä vaan nauratti. Kyllä se sitten nauratti itseäänkin hetken päästä. Eipä ainakaan tarvitse enään nolostella mitään, olin minä varmasti niin hurja näky. Naama punaisena, ripsarit levinneenä ja nenää niiskuttaen.
Kotiintulomatka menikin vähän mukavemmin. Tosin silloinkin menin väärästä rampista, mutta pääsin kuitenkin keskustan kautta ilman suurempia sompailuja. Ja Junnullakin oli ollut mukava päivä, vaikka pitkä olikin. Nyt on kovasti suukoteltu ja halittu. Voiko olla mitään ihanampaa, kuin tuollainen kolmevuotias, joka kietoo kädet niskan taakse ja sanoo ”Äiti kiltti ’akas, ’aanko kaakaoo?”
Ihan kiva päivä. Vaikka enemmän tuo voimille tuntuu ottavan tuo koulussa istuminen, kuin rakentaminen.
Vähän väsy,
Merja
