Varoitus, teksti saattaa sisältää erinäisiä voimasanoja. Tuli nyt tarve avautua. On ollut kauhea poru siitä MOT-ohjelmasta, mitä en ole nähnyt, enkä tule kyllä katsomaankaan. Luulen, että pahoitan vain mieleni. Raivostuttaa, kun ihmiset eivät ymmärrä (koira) eläimiä. Niin, ELÄIMIÄ! Ne eivät ole ihmisiä karvaisissa kehoissa. Naurettavaa tuo nykyajan inhimillistäminen. Voi voi, onkohan tuo meidän Nalle nyt masentunut kun vaan makaa? Öh, kannattaisiko vaikka lähteä sen sohvaperunan kanssa ukoilemaan hetkeksi, vai voisiko eläinlääkärissä käynti olla viisaampi veto… Oi, katso nyt kun tuo pikku Fifi on ihan hassu kun repii tuota naapurin sedän rukkasta kädestä. Hihi. Ei mahda enään hirveästi naurattaa, kun nappaa jonkun lapsen sormista, ohimennessään. Ei perkele! Koiralla ei ole samanlaista tunteiden kirjoa, kuin ihmisellä! Ei se sen komiikan takia riepota lasta puntista pitkin pihaa. Tai vaivu syvään masennukseen, koska ei eilen saanutkaan sitä herkkupullaa kun kahviteltiin. Ei koira ihan vaan omaksi huvikseen päästä huoltomiestä sisään, vain estääkseen sitä pääsemästä ulos. Eikä se todellakaan nappaa sitä tuntematonta ihmistä naamasta, kun tulee suukottelemaan, ihan vaan ilkeyttään! Koira voi tuntea jotain perus juttuja. Pelkoa, intoa, turhautuneisuutta… Ja koira tarvitsee (lauman) johtajan. Mutta johtajana ei voi toimia se viiden vanha lapsi, ei oikeastaan vielä kymmenenkään vuoden iässä. Lapsi ei osaa luoda samanlaista auktoriteettia, kuin aikuinen. Lainaan tähän omaa kirjoitustani, eräästä toisesta jutusta: ”vaikka sulla olisi kuinka ihana ja sulonen ja lempeä mastiffi tai snautseri, en laittaisi sitä tilanteeseen, missä lapsen pitäisi olla (yksin) pomo. Ei se vaan oikein onnistu. Sitten niitä surullisia vahinkoja sattuu, koira lukee väärin lapsen eleet ja lapsi ei edes ymmärrä tehneensä väärin. Ja tämä ei siis katso koiran kokoa. Toki löytyy tapauksia, joissa koirassa on ihan oikeasti ollut jotain vialla, mutta suurin osa on ihmisen omasta käytöksestä johtuvia väärinkäsityksiä.” Minua niin vituttaa ajatella, kuinka moni koira on päässyt hengestään, vain ihmisen typeryyden takia! Otetaan koira kun se on niin mahottoman söpö, kato nyt! Ei ole varmasti vuoden päästä kun on sellanen viiskytäkilonen kouluttamaton ärisijä. Eikä se viisikilonenkaan hirveän söpö ja ihana ole, kun on hampaat pureutunut käteen kiinni. Koulutuksen tärkeyttä en voi tarpeeksi painottaa. Voihan se tuntua ikävältä ja tylsältä olla jatkuvasti komentamassa ja ohjaamassa, mutta palkkioksi voit saada käsittämättömän määrän onnistumisen riemua, ihanaa ehdotonta kiintymystä ja vauhdikkaita tilanteita.Sekin ajatus, että pienemmät koirat on tosi kivoja, helppoja sylikoiria, on ihan täyttä paskaa. Mitä itse olen nähnyt, ovat energialtaan (osa älyltäänkin) ihan eriluokkaa, kuin isommat. Jotenkin aliarvostettuja työkoirina, vaikka ahkerampia olisivatkin. Tässä nyt hieman vuodatusta tästä aiheesta, tulen varmaankin kirjoittamaan tästä lisääkin. Täytyy ottaa välillä henkeä, ettei silkaksi kiroiluksi mene. Enkä siis ole mikään ”ammattilainen”, ihan itseoppinut. Enkä missään nimessä väitä että kaiken elukoista tietäisin! Joka päivä nämä olennot opettavat jotain uutta. Yksikään ei ole samanlainen, mutta samat tarpeet on jokaisella.
