Nuo sanat saivat minut täyteen itkuun tässä eräs päivä. Tämä syksy ollaan oltu todella tiukilla. Aina ollaan kyllä elelty niukasti, mutta tämä on jo ottanut voimille. Ja kaikki muu siihen päälle. Yhtäkkiä, ystävä vuosien takaa, tulee ja kysyy noin. Ihan vilpittömästi, hyvää tarkoittaen.

Siinähän sitten oltiin.

Tuli purettua kyynelin kaikki ne makaroonivellit ja kaura puurot mitä ollaan tähän mennessä syöty. Pimeässä istumiset, kun ei ole ollut varaa ostaa niitä pirun lamppuja. Samoissa vaatteissa kulkemiset viikosta toiseen, kun pyykinpesuaineet on niin kalliita. Samat vaatteet senkin takia, kun ei ole varaa ostaa uusia. Ja niitä sitten hätäpäissäsi paikkailet, paikkaa paikan päällä. Hampaat mätänee suuhun, kun ei ole varaa niitä hoidattaa. Missään et voi käydä, kun bensa/julkiset on kallista. Eikä luonto anna periksi pyytää apua. Omineen täytyy pärjätä.

Sitten tulee tällainen enkeli ja kysyy tuollaista. On jotenkin lukenut rivien välistä sen, mitä monet lähimmätkään eivät ole huomanneet. 

Nyt odotan innolla, jos sieltä löytyisi vaikka muutama pitkähihainen paita. Ihanaa! 

Onneksi kohta pääsee töihin, niin alkaa helpottamaan.