Mihin kummaan katosit?

On rieponut jo pitkän aikaa, kun tuntuu olevan ihmisiltä aivan kadoksissa. Pyyteetöntä apua ja ihmisestä välittämistä saa etsiä ihan tosissaan. Jopa omissa lapsissani olen havainnut tätä nykyajan itsekkyyttä, mikä etoo ylikaiken. Ihan mitä tahansa pyydät, vastauksena kuuluu ”Mitä maksat?”

Yök.

Missä vaiheessa alkoi mennä vikaan?

Eilen oli pakko käydä kaupungissa. Paha mielihän siitä tuli. Niinkin yksinkertainen asia(?), kuin hälytysajossa oleva ambulanssi. Itse, kun huomaan että takaanta (tahi edestä) on tulossa, katson jo valmiiksi paikan ja väistän sinne. Kiehutti niin pirusti, kun katselin edellä ajavia. Odotettiin, että ambulanssi on perässä, ja sitten ehkä vähän reunaan yritetään ajaa. Ja siis tämä ambulanssi joutui aina hidastamaan. Mitä helvettiä? Henkilökohtaisesti koin tuon itsekkäänä mulkkuiluna. ”MINÄHÄN en väistä, ennenkuin on PAKKO.” Kävi ahdistaa. Mitä jos siellä kyydissä olisi sinun poikasi, äitisi, puolisosi, jonka hengen säilyminen olisi minuuteista kiinne?

Te itsekkäät paskiaiset! Työntäkää pää perseeseen, ja pysykää kotonanne!