Epäreilu elämä

 

Tapasin tänään erään rakkaan ihmisen. Hän kertoi minulle raskaasta menetyksestä.

Jäin sanattomaksi. Siihen suruun ei ole mitään sanottavaa.

Kotiin Päästyäni itkin. En surusta, vaan raivosta. Vihasta elämää kohtaan. Miten voi elämä olla noin epäreilu! Sellainen ihminen, joka ansaitsisi kaiken onnen, hänelle annetaan lahja, ja sitten revitään se pois. Itkin myös omaa avuttomuuttani. Kuinka olisinkaan halunnut sanoa että ”ei hätää, kyllä se helpottaa”! Kunpa voisin vain ottaa kaiken sen tuskan ja lähettää avaruuteen. Pyyhkiä ne miljoonat kyyneleet, ja sanoa ”kaikki on hyvin.” Kunpa voisin suojella teitä, rakkaitani, kaikelta surulta! Rakkaudella, Merja

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Syvällistä

Pelkotiloja

Minua pelottaa. Pelottaa, että nyt ollaan tiellä tuhoon. Pelkään tätä vihaa, mikä ihmisissä elää. Että se viha on tehnyt ihmiset sokeiksi ja kuuroiksi. Kaikelle hyvälle ja kauniille. Aurinkoinen syyspäivä, usvaisen aamun hartaus, lapsen iloinen nauru leikin tiimellyksessä. Viha syö kaiken. 

Ja se viha tarttuu lapsiin. Lapset voivat pahoin. On väkivaltaa, niin fyysistä kuin henkistäkin. Kiusaamista. Yleistä levottomuutta. 

Olen järkyttynyt ihmisten käytöksestä toisiaan kohtaan. Uutisia lukiessani toivon kaiken olevan vain painajaista, josta voi herätä. Myönnän itsekin olevani tietyllä tavalla ennakkoluuloinen, osaksi omien huonojen kokemusten takia, mutta jos toisella on hätä, niin silloinhan pitää auttaa. Jos näen jonkun kaatuvan katuun, tietenkin menen auttamaan! Olenhan ihminen. 

Hyvät henget ja enkelit, rukoilen teitä, auttakaa.

Kauhuissaan oleva,

Merja

 

Puheenaiheet Uutiset ja yhteiskunta