Tulethan takaisin

Siinä sinä olet, mutta et kuitenkaan.

Sinä et ole sinä.

Kasvot ovat kuin sinun, haju on sama kuin sinun, ääni kuulostaa sinulta, mutta olet silti aivan vieras.

Suustasi valuu kauheita, ilkeitä, loukkaavia asioita. Silmäsi ovat muuttuneet, katseesi on vihainen, halveksuva. Ja tuntuu, että se voisi polttaa omat silmäni.

Kohotat kätesi satuttaaksesi toista ihmistä.

Puren hampaani yhteen, yritän pitää silmiä kirvelevät kyyneleeni kurissa, ja pidän kaikin voimin kiinni siitä ajatuksesta, että siellä jossain olet sinä.

Se ihminen, joka auttaa aina lähimmäistään, jos vaan suinkin voi.

Ihminen, jonka kädet eivät satuta, vaan rakentavat parempaa huomista.

Nauravainen, neuvokas, positiivinen, taitava sinä.

Olet kadonnut. Jotenkin eksyit jossain vaiheessa.

Tiedän että olet siellä, sinun on pakko olla.

Kunpa vain löytäisit tiesi takaisin.

En kestä ajatusta, etten enään näkisi sinua, Että oletkin hukkunut jonnekin niin syvälle, ettet pääse sieltä enään pois. Ajatus saa minut voimaan pahoin ja tärisemään pelosta.

Meillä on ikävä sinua.

Me rakastamme sinua.

Tulethan vielä takaisin.

Rakkaudella,

Merja