Puhtaus on puoli ruokaa…

…tai ihonhoidossa ennemminkin yksi kolmasosa,  sillä valtaosalla järjestys on ravinto,  puhtaus ja hoitotuotteet. Mutta nyt siis asiaa puhtaudesta ja puhdistustuotteista. Meille molemmille on löytynyt meidän ihoille sopivat luottoputsarit, pikkusiskolle vähän kuin puolivahingossa ja itselleni pakon edessä.

Tilasin nimittäin itselleni Iroisien hellävaraisen meikinpoistoaineen, jota pystyy käyttämään myös ilman vettä;  atoopikolle hyvä ominaisuus varsinkin talvella kun iho on muutenki todella kuiva eikä vettä kaipaa kuivattamaan lisää..kävi kuitenkin niin, että tuolloin ihoni oli todella herkässä kunnossa ja tämä putsari sai sen polttelemaan ja punottamaan entisestään. Keksin kaupata putsaria pikkusiskolle,  jolle putsari sopii paremmin kuin hyvin. Meikkipäivinä hän puhdistaa meikin ensin puhdistusliino.lla,  jonka jälkeen pesee kasvot putsarilla.  Putsari jättää ihon todella pehmeäksi ja kosteutetuksi. Pikkusisko on pitänyt putsarista eniten siksi,  että se on selvästi vähentänyt epäpuhtauksia ja aknea. Tuoksu on mieto ja koostumus liukkaan geelimäinen. Iroisieta myyvät mm. Jolie ja  Biodelly netissä,  sekä Jolien nettisivuilta löytyvät jälleenmyyjät.

Oma putsarini löytyi pienen pakon edessä, koska tilaamani tilalle täytyi löytää uusi.  Ostin siis kauppareissulla lähiprismasta Laveran basis sensitiven 2 in 1 puhdistusmaidon. Kaupassa tuoksu vähän epäilytti, mitä iho tulisi tykkäämään. Koostumus kuitenkin tuntui kivalta. Pesulla tuote yllätti,  sillä tuoksu muistuttaa etäisesti vaniljaa muttei kuitenkaan häiritsevästi. Pesun jälkeen iho tuntuu todella pehmeältä,  jopa hieman rasvaiselta,  muttei tunkkaiselta.  Talvella tämä oli todella mukava tunne 🙂 jos haluan pesevämmän tunteen,  esim. meikinpoistossa, niin käytän apuna puhdistussientä, joka myös kuorii kevyesti. Laveraa löytyy useista marketeista sekä mm. Biodellyn nettikaupasta. 

Ihoa puhdistaessa on tärkeää ettei putsari ole liian pesevä,  jottei se pese mennessään ihon omaa rasvakerrosta. Tämä on etenkin atoopikoille tärkeää,  mutta myös aknesta kärsiville,  sillä ihon tasapaino järkkyy helposti ja tuolloin kerää epäpuhtauksia helpommin. 

Meillä oli tuotteista oikein kuvatkin,  mutta on vielä perehtymisen asteella kuinka ne saadaan oikeaan kohtaan tekstissä 😀 mutta ne on tulossa 🙂 

olisi kiva kuulla mitä putsareita teillä on käytössä?

Pikkusisko ja isosisko

 

Muoti Iho Testit Ostokset