Shenqiu (沈丘)

3. päivä (8.2.2013)

Me tytöt jäimme hotellille päiväksi. Hostsisko ja -serkku tekivät läksyjä, minä kiertelin hotellissa ja kaupungilla kuvaamassa.  Pyysin myös henkilökuntaa auttamaan nettiyhteyden kanssa. Netti alkoi toimia silloin tällöin.

1_7.jpg

2_7.jpg

Lounastimme kaukaisempien sukulaisten kanssa. Mulla meni taas hermo niihin känniääliöihin. Aina sama juttu, kun syödään tuttavien tai kaukaisempien sukulaisten kanssa – kauheaa alkoholin kanssa läträämistä. En ole sellaiseen Suomessa tottunut, enkä ole itse koskaan juonut (vaikka voitte uskoa, että aiheesta on näillä lounailla ja päivällisillä vängätty).
     Suomalainen menee ulkomaille ja valittaa liiasta alkoholinkäytöstä, joskus näinkin päin. Olen ollut monille kiinalaisille ensimmäinen heidän tapaamansa ulkomaalainen, joka ei juo lainkaan.
 

3_6.jpg

4_4.jpg

5_2.jpg

Matkan aikana kävin joka päivä läpi valtavan skaalan erilaisia tunteita. Iso osa niistä oli negatiivisia, mutta positiiviset olivat niin voimakkaita, että näin jälkeenpäin muistelen matkaa lämmöllä. Opin ja näin valtavasti kaikkea uutta.
 

6_2.jpg

Tämän päivän paras hetki oli, kun kävelin yöllä hostisän kotikylän katuja. Se oli jotenkin ainutlaatuinen ja mieleenpainuva hetki. Oli kylmä ja pimeää, taivaalla tuikkivat tähdet. Minä kävelin pienen kiinalaisen kylän katuja minusta välittävän ja huolehtivan kiinalaisperheen kanssa, ei muita ulkomaalaisia mailla eikä halmeilla.
 

7_0.jpg

8_0.jpg

Shenqiun kaupungin väkiluvun kanssa tapahtui väärikäsitys, ja aiemmassa kirjoituksessa on virheellinen tieto. Hostisä sanoi ”noin puolet Suomen väkiluvusta”, minä ymmärsin ”noin puolet enemmän kuin Suomessa”. Eli kymmenen miljoonan sijaan kaupungissa on vaivaiset 2,3 miljoonaa asukasta. ;)

Kulttuuri Matkat