Kiinalainen uudenvuodenaatto

4. päivä (9.2.2013)

Olimme koko päivä hostisovanhemmilla. Sain vihdoin kasattua päälleni tarpeeksi vaatetta, joten pakkasessa istuskelu ei enää potuttanut. Aikuiset laittoivat ruokaa ja siivosivat, me lapset (isommat ja pienemmät) istuimme auringossa ja söimme hyviä kiinalaisia karkkeja.

Auringossa istuskelun ja karkkien napostelun lisäksi autoimme kiinnittämään onnentoivotuksia kolmen huushollin kymmeniin oviin. Hommassa oli mukana paljon väkeä ja hauskaa oli.

Tällaisia nauhoja räjäyteltiin viikkokausia ympäri Kiinaa. Korvia huumaava pauke.

Yhden kyläläisen maissikasa syttyi tuleen lapsen heittämästä ilotulitteesta. Puoli kylää kerääntyi paikalle. Yhtä hienoa kuin illemmalla näkemäni ilotulitukset, oli nähdä kylän yhteishenki.  Hostsisko ja -serkku eivät tienneet mitä tehdä, minä autoin sammutuksessa. Yhteinen kieli ole kaikki kaikessa, tärkeintä on hypätä tilanteisiin. Viedessäni ämpärillä vettä sammuttajille kylän vahva yhteishenki valtasi minutkin hetkeksi. Siinä me sammutimme jonkun maisseja rinta rinnan, minä ja kiinalaisen maalaiskylän asukkaat.
 

Tapasin 21-vuotiaan USA:ssa vaihdossa olleen hostperheen sukulaisjätkän. Ilmeisesti suututin jätkän isän hymyilemällä jätkälle liikaa, sillä myöhemmin tämä haukkui minua illallispöydässä (olin paikalla). Mies ei tajunnut minun ymmärtävän kiinaa. Jätkä häpesi silmät päästään ja yllätyksekseni jopa vähän puolusti minua. Sain koko pöytäseurueen sympatiat.
     Tapaus oli kaikin puolin omituinen. Mies osasi englantia, joten hän ymmärsi keskustelumme (iik, me puhuttiin opiskelusta!). Mies oli myös matkustellut ulkomailla, joten hänen olisi uskonut ymmärtävän kulttuurieroja (voi ei, katoinko liikaa silmiin?). Jos se tosissaan sai sätkyn meidän kymmenen minuutin keskustelusta, niin se saisi varmaan sydärin, jos tietäisi mitä kaikkea sen kultamussukka USA:ssa puuhasi (arvaus).
 

Kylän katuja.
 

Pääkatu. Kylän kadut olivat yöllä aavemaisia jopa paikallisten mielestä.

Hostveli ja -serkku heittelivät pieniä ilotulitteita runsaalla kädellä, kylän lapset keräsivät heidän jäljiltään vielä räjähtämättömät tulitteet. Samat lapset kurkkivat pihalta upeaa juhlaillallistamme (isäntäperheeni suku on kylän varakkain).

Minä karkasin hostsiskon ja -serkun kanssa illalliselta kesken (pahikset!). Hostmummo laittoi meille nuudeleita. Minullekin, estelyistä huolimatta. Katselimme raketteja, jotka olivat isoimpia ja hienoimpia koskaan näkemiäni. Raketit paukkuivat kylässä ja kylän ympäristössä 12 tuntia taukoamatta, muutaman vuorokauden harvakseltaan. Pekingissä meno oli kuulemma ollut hullua, raketteja oli räjäytelty kaduilla ja päin autoja jne. Palatessani Pekingiin Hainanilta ilotulitteita räjäyteltiin vieläkin.
 

Olihan meilläkin vähän näitä ilotulitteita..