Viimeinen päivä kiinalaisessa maalaiskylässä

5. päivä (10.2.2013)

Heräsimme ennen kuutta aamulla ja ajoimme hostisovanhemmille. Torkkuessani aamiaisen jälkeen sohvalla huomasin hostsuvun uhraavan vainajille. Yksi ilotulite, pari kynttilää ja vähän ruokaa, ei mitään kovin mystistä.
 

1.1.jpg

Alueella viettämieni viiden päivän perusteella julistan koko Hennanin provinssin ruoan pahanmakuiseksi. Pekingin ruoka on parempaa, Hainanin parasta.

Kiersimme talosta taloon toivottelemassa hyvää uutta vuotta. Lapset saivat rahaa, hämmästyksekseni minäkin sain hostsukulaisilta 400 yuania (noin 60e). Annoin saamistani rahoista 100 yuania resuiselle naapurinpojalle. Mietin vähän lahjani sopivuutta, eikä hostsiskokaan osannut ottaa siihen kantaa. Päätellen siitä, kuinka lämpöisesti pojan äiti tuli minulle myöhemmin juttelemaan, raha otettiin ilolla vastaan.
 

1.2.jpg

Toinen hostisoisoisän synttärikakuista. Oli meinaan kermavaahtoa!

Aamupäiväksi palasimme hotellille nukkumaan. Lounaan söimme isovanhemmilla juhlien samalla isoisoisän yhdeksänkymppisiä. Edellisessä kirjoituksessa kertomastani johtuen en tuntenut oloani mukavaksi erään kiinalaisjätkän isän seurassa, joten pakenin lounaalta ulos. Kävelin ympäri kylää ja soitin Suville. Annoin vähemmän imartelevan arvion kaikista maailman kiinalaisista vanhemmista ja katselin roskien peitossa olevia kadunpientareita ja ojia.
 

1.3.jpg

Uudenvuodenaaton illallisella laskin ruokaa olevan lähes kolmeakymmentä eri sorttia. Kuvassa näkyy isoisoisän synttärilounaan rääppeet, yli kaksikymmentä lautasta näyttää olevan siinäkin.

Kävin kyläläisten kanssa muutamia lyhyitä keskusteluja. Kommunikointi oli haastavaa eri murteiden takia. Kaikki kylässä tiesivät ja puhuivat minusta. He eivät arvanneet minun ymmärtävän kiinaa, joten he puhuivat myös ohikävellessään. Täysin tuntemattomat tiesivät mistä maasta olin kotoisin ja kenen kanssa olin kylään tullut. Se tuntui todella oudolta.

Seuraavana aamuna lähdimme kahdeksantoista tunnin matkalle kohti Hainania. Linkit kirjoituksiin Hainanilta osat 1, 2, 3, 4 ja 5

Kulttuuri Matkat