Kolme isäntäperhettä ja neljä muuta majapaikkaa

Lentokentällä äitiä ja siskoa hyvästellessäni iski paniikki. Tajuntaani jysähti, etten tule näkemään näitä ihmisiä vuoteen. Minusta tuntui, etten pysty asumaan Kiinassa vuotta.
     Kyyneleitä kasvoiltani pyyhkien astelin muiden vaihtareiden mukana eteenpäin kauhun vallassa. Miten olin päätynyt tähän tilanteeseen? Miten olin kuvitellut pystyväni tähän?
     Harkitsin vakavissani pyörtäväni ympäri, juoksevani äidin ja siskon luokse ja ajavani heidän kanssaan takaisin kotiin. En kuitenkaan voinut tehdä sitä. Oli liian myöhäistä. Päätin ainakin lentää Kiinaan ja yrittää.
     Lentokoneessa rauhotuin hieman. Yleensä kykenen nukkumaan missä tahansa, myös lentokoneessa, mutta tällä kertaa en saanut unta.
     Lentokoneesta ulos astuessani olin innoissani. Olin jälleen Kiinassa. Kiina maana jalkojeni alla, Kiina huonona ilmana keuhkoissani, Kiina sumuisena maisemana silmieni edessä. (Kiertelin ympäri Kiinaa kaksi viikkoa kesällä 2010.)
     Pekingissä oloa pahensivat väsymys ja tympeä vastaanotto. Ärsyttävä kiinalainen mies iski meille ensimmäisenä nipun paperia kouraan ja käski opetella. En tähän päivään mennessä ole lukenut papereita läpi.
     Seuraavaksi mies alkoi puhua kurista, järjestyksestä ja lellityistä ulkomaalaisista kakaroista. Pohdin, että mihin olen itseni oikein pistänyt.
     Odotimme lentokentällä italialaisen vaihto-oppilaan lennon saapumista. Olin lamaantunut.
Se päivä oli hirveä, mutta jo seuraavana helpotti. Muutamassa päivässä olin aivan innoissani, enkä ikävöinyt Suomesta ketään tai mitään. Jaa, no ehkä raikasta ilmaa.
     (Se meitä vastassa ollut mies oli aluevalvojamme Harry. Hän paljastui myöhemmin ihan mukavaksi.)

img_6666.jpg

Ensimmäinen majapaikka oli yläkoulun asuntola Pekingin laidalla. Paikka oli järkytys, mutta sai minut seikkailumielelle. Vessan ovea ei saanut lukkoon ja patjan virkaa toimitti muutama ohut täkki.
     Viikon jälkeen muutimme hotelliin, koska sängyissä olevat ötökät purivat monta vaihtaria suurille kutiaville paukamille. Hotellista muutimme keskemmälle Pekingiä yliopiston asuntolaan.
     Näinä ensimmäisinä viikkoina näimme, teimme ja koimme valtavasti. Laitan myöhemmin kuvia, saatte sitten selville mitä kaikkea noihin viikkoihin sisältyi (muuta kuin pakahduttavan kuuma ja kostea sää).
     Muutaman viikon Pekingissä oltuamme alkoi kiinanopiskelu STS:n toimistolla. Opettajat vaihtuivat tiuhaan, mutta he olivat kaikki mukavia.
     Noihin aikoihin minusta alkoi tuntua, etten ehkä sittenkään oppisi kiinankieltä. Ääntäminen tuntui mahdottomalta, ja kirjoitusmerkkeihin emme olleet vielä edes menneet. Asiaa ei auttanut, että kaikki muut olivat opiskelleet kiinaa aikaisemmin.
     Pekingiin saapuessani en tiennyt missä päin Kiinaa vuoden tulisin viettämään saati sitten millainen tuleva isäntäperheeni oli.
     Muutaman viikon jälkeen kuulin, että tulisin viettämään vaihtovuoteni Pekingissä. Olin innoissani, toiveeni oli toteunut. Siinä vaiheessa vain yksi vaihto-oppilas oli sijoitettu Pekingin ulkopuolelle.

img_6667.jpg

Oltuani Pekingissä nelisen viikkoa muutin ensimmäiseen isäntäperheeseeni. STS luuli perheen haluavan pitää minua vain vähän aikaa ja etsi minulle uuden isäntäperheen, johon minun oli kahden viikon jälkeen muutettava, vaikka ensimmäinen perheeni olisi halunnut pitää minut koko vuoden.
     Minulle muutto oli okei. Tykästyin kovasti uuteen isäntäperheeseen, jossa vietin seuraavat kolme kuukautta.
     Perheen tyttärellä oli vaikeuksia hyväksyä minut, eikä hän siinä koskaan onnitunutkaan muutamia poikkeushetkiä lukuunottamatta. Hostisä oli mukava. Hostäidin kanssa juttelin paljon googlekääntäjän avustuksella. Hän oli tähänastisista hostäideistäni minulle kaikkein läheisin.
     Olisin saanut pysyä perheessä vaihtovuoden loppuun asti, ellei hostäitini olisi yllättäen saanut firmaa hoidettavakseen. He kokivat olevansa liian kiireisiä huolehtiakseen minusta tarpeeksi hyvin, joten minun oli vaihdetta perhettä.
     Muutin väliaikaisesti asumaan aluevalvojani Harryn kotiin. Hänen vaimonsa teki parasta ruokaa, mitä olen Kiinassa syönyt. (STS:n valmennusviikonlopussa muuten sanottiin, ettei vaihto-oppilas koskaan majoitu aluevalvojan luona. Täällä Kiinassa ainakaan Suomen STS:n sanomat eivät aina päde.)
     Kahden viikon jälkeen muutin kolmanteen hostperheeseeni, jossa olen tälläkin hetkellä. Olen ollut tässä perheessä nyt puolitoista kuukautta. Minulle on sanottu, että saisin asua täällä vaihtovuoteni loppuun asti, mutta saa nähdä kuinka käy.
     Perheestä toiseen vaihtaminen on ollut rankkaa. Jos olisin pysynyt yhdessä perheessä koko vuoden, vaihtovuoteni olisi varmasti ollut hieman toisenlainen.
     Näen kuitenkin isäntäperheestä toiseen vaihtamisen hyvänä asiana omalla kohdallani. Olen nähnyt monenlaisia kiinalaiskoteja ja tutustunut kymmeniin mielenkiintoisiin ihmisiin eri suvuissa.
     Kaikissa perheissä on ollut omat hyvät puolensa, mutta olen tyytyväinen, että olen nyt juuri tässä perheessä.

Kulttuuri Sisustus Matkat
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.