Hyvinsyöty viikonloppu
Lauantaina söin Suvin kanssa korealaisessa ravintolassa. Söin paikassa ensimmäistä kertaa korealaisen ystäväni syntymäpäivillä syksyllä. Vaikka tykästyin ruokaan jo silloin, ravintolassa ei ole tullut käytyä uudelleen ennen tätä.
Ruoka tarjoillaan polttavan kuumilla metallilautasilla. Näppiensä kanssa saa olla varoivainen, mutta pidän poikkeavasta tarjoilutavasta siitä huolimatta. Ruoka pysyy lämpöisenä pitkään ja riisi käristyy mukavasti.
Luulin tilaavani kanaa, mutta pöydässä huomasin annoksen lihan mustekalaksi. Ehkä ihan hyvä niin, kun täällä leviää tuo lintuinfluenssakin taas. Alkuun nyrpistin vähän nenääni lonkeroille, mutta maistettuani tykkäsin kyllä. Ruuassa parasta oli kuitenkin herkullinen kastike.
(ruoka & kokis yht. 4,70e)
Viikonlopun vaatetus from H&M.
Sunnuntaina söin isäntäperheen ja näiden tuttavien kanssa yhdessä Pekingin parhaista ravintoloista. Ehdottomasti paras, jossa itse olen Pekingissä käynyt.
En ole aiemmin oikein tajunnut Pekingin ankan hienoutta, mutta tämä ravintola sen minulle avasi. Ruoan lisäksi lounas oli muutenkin erittäin onnistunut. Toisin sanoen viininlipittely pysyi kaikilla hanskassa.
Lounaalla oli mukana San Diegossa asuva kiinalainen nainen. Hän muutti Yhdysvaltoihin 1989..
(Lounas noin 30e per nenä. Kuten Kiinan kulttuuriin kuuluu, isäntäperhe tarjosi.)
Ravintolan piha oli kaunis.