rasismista, Kiinasta, Suomesta ja minuudesta

kadut näyttävät vierailta
katukahvilan kulmalla
joku nauraa tavalla
johon en ole tottunut

ja minä itken koska en tahdo nähdä ihmisten lähtevän

olen yksin kaupungissa
katselen valoja, kuuntelen melua
suutelen ilmaa Pariisin

en yleensä naura näin paljon

ihmiset näyttävät uusilta
on tuntemattomia
jotka katsovat tavalla
johon en ole tottunut

ja minä lähden koska en tahdo joutua myöhemmin itkemään
…
ja minä itken koska en tahtoisi joutua vielä lähtemään

Tämä Heli Kajon Kiina -niminen biisi on I-H-A-N-A, ja monilta paikoin kuin suoraan vaihtovuodestani.

Näen Suomen yhdeksän kuukauden jälkeen niin uusin silmin. Totta puhuakseni en haluaisi palata. Tampere ja Suomi tuntuvat pieniltä ja nähdyiltä. Pelkään paluuta, sopeutuminen takaisin tulee olemaan vaikeaa. Onneksi vielä ei ole lähdön aika.
     En minä tännekään halua jäädä. Kesä on liian kuuma ja talvi liian kylmä, Peking on nähty. Haluan vaihtaa maisemaa, nähdä koko maailman. Ehkä minä pakenen, mutta niinhän me kaikki, jokainen omalla tavallamme.
 

cause all around the world
people want to be loved
cause all around the world
they are no different than us

All around the world, Justin Bieber & Ludacris

Muiden Bieberin musiikille aiemmin naureskelleiden tavoin olen joutunut kääntämään kelkkani. Jätkällähän on tätä nykyä ihan jees ääni ja hyviä biisejäkin.

Pekingiin tullessani odotin kiinalaisten olevan täysin erilaisia kuin suomalaisten. Sitten selvisi, että ihmiset ovatkin aika samanlaisia ympäri maailmaa. Itketään ja nauretaan, kirotaan ja kiitetään. Mantereella kuin mantereella emme ole sen enempää tai vähempää, tavallisempia tai erikoisempia kuin ihmisiä. Ihmisiä, me kaikki tällä hullulla pallolla.
     Vuosi ulkomaalaisena vieraassa maassa on avannut silmiä ja herättänyt valtavan vihan rasismia kohtaan. Kiinassa ulkomaalaisiin (korealaisia ja japanilaisia lukuun ottamatta) suhtaudutaan hyvin myönteisesti. Kuitenkin jo pelkkä tuijotus, omituiset kommentit ja nenän alla käydyt epäkohteliaat keskustelut ahdistavat toisinaan niin pahasti, etten tiedä kestäisinkö negatiivista ilmapiiriä. Rumia katseita, haukkumista, uhkailua ja jopa fyysistä väkivaltaa koulumatkoilla ja kauppareissuilla. Vain ihonvärini takia.
     Hesarista ja muualta luetut jutut Suomen ulkomaalaisvihamielisyydestä ovat kolahtaneet. Osaan asettua maahanmuuttajan asemaan.

”Keitä ovat ne, jotka notkuvat torien kulmilla, eivät tee työtä, puhuvat ja pukeutuvat omituisesti, kannattavat vääriä arvoja, eivät tunne isien rakentaman Suomen kulttuuria ja ihan lähitulevaisuudessa syrjäyttävät kantaväestön?

Nuoriso tietysti. Eikun maahanmuuttajat.”

Lukekaa Ismo Kiesiläisen kirjoitus TÄÄLTÄ.
 

that part of me left yeasterday
the harder me is strong today
no regrets I’m blessed to say
the old me dead and gone away

I’ve been travelling this road too long
just trying to find my way back home
but the old me is dead and gone
dead and gone

Dead and gone, Justin Timberlake & T.I.

En ole enää se tyttö, joka viime kesänä jätti Suomen. Se tyttö luuli etsivänsä kadonnutta minuuttaan menneisyydestään. Todellisuudessa tyttö etsi tapaa olla oma itsensä. Ole rohkeasti mitä olet, ja mitä ikinä se onkaan, kanna se ylpeästi. Tällä tavalla olin oma itseni aikanaan, ja nyt olen taas ottanut tavan käyttöön.
     Uuden minuuden rakentuminen ei ollut kaunis eikä helppo tie. Kuukausia luulin kadottaneeni kaiken hyvän itsestäni ja samalla sen ihmisen, joka halusin olla. Kunnes tunnistin taas pääkopan sisällön omakseni. Peilikuvan silmien pilkkeestä minä sen huomasin. Huomasin, että tässähän sitä taas ollaan. Tämä on minä.