Kiinalaisessa keittiössä

img_8193.jpg

Lauantaina ja eilen auttelin hostmummoa ruoanlaitossa.
     Dumblingeja olen tehnyt vaihtovuoden aikana jo useamman sadan. Isäntäperheeni nro. 2 opetti minut hyvin, koska teen dumblingeja paremmin kuin kukaan näkemäni kiinalaisnuori. Minulla on tosin tainnut olla enemmän aikaakin harjoitella kuin kiinalaisnuorilla, niin koomiselta kuin se kuulostaakin.
     Hostmummo jopa sanoi, että hänen mielestään tyyli, jolla teen dumblingeja, on kauniimpi kuin hänen tyylinsä. Hostmummon tekemissä dumblingeissa näkyy kuitenkin vuosikymmenten kokemus, omani ovat vähän epävarmoja.
 

img_8191.jpg

Takapihallamme kasvaa tällainen kasvi, joka maistuu todella hyvältä paistettuna esim. perunasuikaleiden tai salaatin kanssa. Eihän kyseessä ole ruohosipuli, vai onko? (kiinaksi ’suan’ tai jotain sinne päin)

Eilisen illallinen oli monipuolinen: tofu-ankkakeittoa, ”riisisosetta”, salaattia, perunasuikaleita ja katkarapuja. Kolme viimeistä paistettuina. + kiinalaista leipää (ostettu valmiina, lämmitettiin höyryttämällä)

Kiinalaiset ruoat ovat yksinkertaisia tehdä, mutta aterialla tarjotaan yleensä useampaa sorttia kuin Suomessa. Tästä poikkeuksena dumblingit, ne ovat monimutkaisempia, eikä niiden kanssa välttämättä syödä mitään muuta.

Koti Ruoka ja juoma
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.