Tämä ei ole mikään Intia
Intian viimeaikaisten tapahtumien jälkeen olen lähes huomaamattani ollut hieman arempi kaupungilla. En kuitenkaan niin paljon arempi, etten olisi seikkaillut yksin ympäri puoliautiota maalaiskylää tai ottanut aurinkoa puistossa. Katsottiinhan mua aika pitkään, kun Kiinan kauneusihanteisiin ei rusketus kuulu, ja asun alueella, jolla on todella vähän ulkomaalaisia. Mutta ei yhtään huutelua tai viheltelyä, täydellinen rauha!
Peking (ja lähes koko Kiina) on siitä hieno paikka, että naiset (varsinkin valkoiset) saavat paljon vähemmän negatiivista huomiota kuin monissa muissa maissa. Pekingin koko täytyy tietysti ottaa huomioon. Täältä löytyy monenlaista porukkaa, mutta puhun valtaväestöstä. Itse olen saanut täällä suunnilleen saman verran negatiivista huomiota kuin Tampereella vastaavassa ajassa. En osaa sanoa, kuinka paljon pituuteni suojelee minua, mutta en ole kyllä kuullut kenenkään muunkaan ulkkarinaisen valittavan.