Megapostaus Kiinan ja Suomen kulttuurieroista

Huomioita ja pohdintoja vaihtovuoden ajalta.

Olen alkanut mieltää valkoisen symboloivan kuolemaa ja punaisen onnea. Esimerkiksi häiden ja hautajaisten värimaailmat ovat Kiinassa ja Suomessa hyvin erilaiset. Sisätossuja en ole oppinut käyttämään, ja veteni juon edelleen kylmänä. Myös Kiinan avoimeen keskustelukulttuuriin minulla on vielä oppimista. Enää en järkyty kiinalaisten heittoja, mutta itse en uskalla puhua edes samaan malliin kuin Suomessa. Pelkään ehkä liikaakin sanovani jotain sopimatonta. Pitäisi vain muistaa, että se joka ei tee virheitä, ei tee mitään muutakaan.
    
Kiinalaisilla on omat kohteliaisuuskäsityksensä ja -sääntönsä. Ne eroavat Suomesta valtavasti, paikoitellen ovat jopa päinvastaisia. Maailmanlaajuisesti Suomen kulttuuri on aika omalaatuinen, mutta niin on kyllä Kiinankin. Monet länsimaalaiset ja ymmärtääkseni muut aasialaisetkin pitävät kiinalaisia epäkohteliaina, itse e sanoisi niin. Kiinalaisten kohteliaisuuskäsitykset vain eroavat maailmalla yleisesti vallitsevista käsityksistä monin paikoin hyvin vahvasti.
     Hienotunteisia kiinalaiset eivät ole, sen myönnän minäkin. Poikkeuksena säännössä hostäitini nro. 2. Hän on hienotunteinen, ja sen tähden muiden kiinalaisten keskuudessa ihmetelty, mutta hyvin pidetty nainen. En ymmärrä, miksi ainakin Suomessa elää niin vahvana myytti, jonka mukaan kiinalaiset ovat erityisen kohteliasta / hienotunteista kansaa.
    
Kiinalaiset ovat melko kylmiä. He eivät tykkää näyttää tunteitaan (poikkeuksena hostperhe nro.1), eivätkä anna herkästi positiivista palautetta. Tämä näkyy varsinkin lastenkasvatuksessa. Erään aiheesta meille puhuneen opettajamme äiti ei ole koskaan sanonut rakastavansa häntä, vaikka nuori nainen on äitinsä kanssa hyvissä väleissä. Lapsia ei kehuta, päin vastoin moititaan ja verrataan naapurien lapsiin. Jos ulkopuolinen kehuu lapsia, kehuja ei myönnetä tosiksi.
     Voisin antaa pari esimerkkiä nykyisestä isäntäperheestäni. Toiset hostisovanhemmat näkevät lastenlapsiaan vain kerran pari vuodessa. Lähtiessämme heidän luotaan perheenjäsenet eivät halanneet toisiaan, sanoneet, että tulee ikävä tai edes vilkuttaneet. Kävelimme autolle ja ajoimme pois, se siitä. Heilläkin siis ihan hyvät välit kuitenkin.
     Kun hostsiskoni sai huonon numeron kokeesta ja itki huoneessaan koko päivän, hostäiti puhui minulle tapahtuneesta myötätuntoisesti ja laittoi minut katsomaan, onko tyttö kunnossa. Puhuessaan itse tyttärelleen hostäiti oli kylmä, edes silmissä ei pilkahtanut myötätunto, vaikka aiemmin olin nähnyt, kuinka naiseen sattui tyttären suru.
    
Vanhemmat kurittavat lapsia fyysisesti. Jotkut vanhemmat jopa sanovat opettajille, että jos lapsi ei tottele, niin lyö vain. Itse olen tiukasti vastaan kaikkea lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa, niin fyysistä kuin henkistäkin. Fyysisen kurituksen ja väkivallan ero on kuin veteen piirretty viiva, erästä TYKin opettajaa lainatakseni. Hostperhe ei tätä ymmärrä, käskevät vain lyömään tottelemattomia lapsia. Ei tule tapahtumaan, minä en lapsia satuta.
    
Kosketuskulttuuri on varsin erilainen Kiinassa kuin Suomessa. Pareja lukuun ottamatta eri sukupuolten välillä kosketusta ei paljon näe. Samaa sukupuolta olevien välinen kosketuskulttuuri taas on paljon vapaampi kuin Suomessa. Tytöt kävelevät usein käsi kädessä, näin esimerkin antaakseni. Katukuvasta länsimaalainen päättelisi herkästi Kiinan olevan hyvinkin salliva maa homoseksuaalisuuden suhteen. Eniten minua hämmentää kuitenkin aikuisten ja lasten, varsinkin täysin tuntemattomien, välillä vallitseva kosketusvapaus.
    
Vaihtovuoden alkupuolella pidin Kiinaa hirvittävän epätasa-arvoisena maana. Sittemmin käsitykseni on hieman muuttunut. Eihän täällä sukupuolten välillä ole päästy edes niin lähelle tasa-arvoa kuin Suomessa, mutta maailmanlaajuisesti täällä on silti asiat hyvin. Isompi ongelma, joka tosin liittyy tasa-arvoon aika läheisesti, ovat liian tiukat sukupuoliroolit. Se näkyy hyvin erilaisissa asioissa kuin Suomessa, joten minulla kesti jonkin aikaa huomata asia.
     Suomessa puhutaan paljon ihmisen sukupuolesta johtuvista ulkonäköä koskevista oletuksista. Ulkonäön suhteen täällä on aika vapaata muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Esim. miehillä ”ei voi” olla pitkät hiukset, eikä naisella siiliä tai kaljua. Sukupolvi sukupolvelta kotityöt hoidetaan tasa-arvoisemmin, aivan kuten Suomessakin.
     Seuraavaksi muutamia esimerkkejä (yleistäen) siitä, missä Kiinan epätasa-arvoisuus ja sukupuoliroolien tiukkuus näkyvät. Korkeimman johtoportaan tehtävät ovat tiukasti miesten hallussa. Aviovaimot eivät polta tupakkaa, eivätkä juo kuin korkeintaan lasillisen, eikä silloinkaan mitään punaviiniä vahvempaa. Naisten oletetaan pysyvän hiljaa miesten keskustellessa esim. ruokapöydässä. Perheessä melko pienetkin asiat hoidetaan tasan sillä tavoin kuin mies haluaa. Oho. Nämä esimerkithän menevät pitkälti epätasa-arvon puolelle. Joko en nyt vain keksi esimerkkejä, tai sitten minun pitäisi pohtia tätä aihetta vielä vähän lisää. Luultavasti molemmat.
    
Välillä minusta tuntuu, kuin olisin palannut vuosikymmeniä ajassa taaksepäin. Nuorisokulttuuri on samalla tasolla kuin Suomessa 50-luvulla. Homoseksuaalisuuteen suhtaudutaan kuin 60-luvulla. Lastenkasvatus tapahtuu 70-luvun tyyliin. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tämä paluu menneisyyteen on pelottavaa mutta kiehtovaakin. Harva pääsee näin aidontuntuiseen aikakoneeseen.
    
Loppuun täytyy sanoa jotain positiivista, mikä ei toki ole vaikeaa. Kiinalaiset ovat vieraanvaraisia ja auttavaisia. Vaikka ollaan suurkaupungissa, ihmiset auttavat tuntemattomia. En voi kävellä kaupungilla kauaakaan kengät nauhat auki, kun jo joku tulee asiasta huomauttamaan. Bussissa ja metrossa minua on autettu, kun olen meinannut kaatua. Vaihtovuoden alussa kävelin itseni väsyksiin Kiinanmuurilla ja kävin pitkäkseni maahan. Ihmiset pysähtelivät kyselemään olenko kunnossa, käskivät juomaan vettä ja joku jopa tarjosi vesipulloaan.
     On niitä Kiinan kulttuurin hyviä puolia paljon paljon enemmän, mutta ne tulen valitettavasti huomaamaan paremmin vasta palattuani Suomeen.

Kulttuurien yhteentörmäykset ovat rankkoja, mutta oikeastaan vielä pahempaa on, jos ne eivät törmää, vaan jäävät pyörimään kehää. Ei tajuta, että jossain meni vikaan, vaan tulkitaan uutta kulttuuria samalla tavalla kuin omaa.