Edellisestä elämästä

1.JPG

Juotiin kuumaa teetä säällä kuin säällä.
 

2.JPG

Maksettiin kolikoilla, joiden arvo euroissa oli 1,5 senttiä. Ei se ollut lähelläkään Kiinan pienintä rahaa, mutta sen pienemmistä emme välittäneet.
 

3.JPG

乐乐 Juttelin isäntäperheen koiralle kiinaa, englantia tai suomea sen mukaan, ketä milloinkin oli kuulemassa.
 

4.JPG

Seikkailtiin Sanlitunissa ja Wudakoussa.
 

5.JPG

Oli La Bamba ja Suvi,
 

6.JPG

Houhai ja Sofie,
 

7.JPG

ja tuhansia katuja, joista useaan liittyy muistoja.
 

8.JPG

Tähän vaijeriin Ellen törmäsi seurauksena pitkä verinen naarmu otsassa. Olimme poistuneet koulun alueelta kesken koulupäivän nauraen vartijoille, ettei meille Pekingin kaduilla mitään sattuisi näin päiväsaikaan ainakaan. Talutimme päänsärkyisen Ellenin vaivihkaa vartioiden ohi takaisin koululle.

***

Kahdeksan tunnin lentomatkan aikana elämä muuttui muistoiksi. Viimeisten viikkojen aikana olen näuttinut kauniista kesästä, ystävien seurasta ja suomalaisesta ruuasta. En ole pahemmin Pekingiin haikaillut, mutta eiköhän ikävä aikanaan iske.

Suhteet Oma elämä