Kiinanmuurin kielletyillä raunioilla

Kuun alussa tein reissun Kiinanmuurille Suvin ja Selenen kanssa. Selene kävi muurilla ensimmäistä, Suvi toista ja minä kolmatta kertaa. Ensimmäisen kerran muurilla kävin 2010 kesäkuussa ja toisen viime vuoden heinäkuussa. Muurille pääsee Pekingissä monesta kohtaa, itse olen nyt käynyt kaksi kertaa Mutianyulla ja kerran jossain muualla.
     Keksin vasta tällä kerralla ne jutut, joista muurissa todella pidän. Sanonta ”kolmas kerta toden sanoo” on pätenyt muutamiin muihinkin paikkoihin; Sanlituniin tykästyin vasta kolmannella kerralla ja Taivaallisen rauhan aukiolla kolmatta kertaa käydessäni minulle tuli selväksi, etten koskaan tule pitämään paikasta.
     Meistä kukaan ei ollut aiemmin matkannut muurille ilman opasta, meidät oli aina ajettu bussilla suoraan muurin juurelle. Lähdimme matkaan seikkailumielellä, ja vaikka päämäärä olikin matkantekoa tärkeämpi, niin kyllä matkatkin hauskat olivat. Erityisesti taksimatka. Musiikki jytkäsi, aurinko paistoi ja tuuli tuiversi hiuksissa. Maisematkin olivat mielenkiintoisia.
    Aamupala, tunnin metromatka, eväiden osto, tunnin jonotus bussiin, parin tunnin bussimatka, puoli tuntia taksissa, puoli tuntia portaiden kapuamista (henkihieverissä) ja tadaa, siellä olin jälleen! Lysähdin portaalle hörppimään vettä ja ihailemaan maisemaa. Sää oli täydellinen, ensimmäistä kertaa muurilla käydessäni taivas oli sininen.
 

Alkuun kävelimme ihan kiltisti muuria ylös ja alas, taas ylös ja jälleen alas. Tarkemmin sanottuna Suvi ja Selene kävelivät, minä raahustin perässä ja räpsin kuvia.
     Kunnes. Silmäni löysi maisemasta jotakin erityisen mielenkiintoista. Kaukana häämötti muurinpätkä, joka ei selvästikään ollut niin korjailtu kuin muu muuri. Lähemmäs päästyämme selvisi, että sille osalle muuria ei saanut mennä. Korjaus: ei olisi saanut mennä. Pyysin vartiotornin (siis se ihme juttu, joka on vähän väliä muurissa) ikkunassa istuvaa kiinalaisnaista väistämään hieman ja laskeuduin ikkunasta kiellettyyn osaan muuria.
     Suvi seurasi perässä, Selene jäi ikkunaan istumaan. Siinä tapauksessa, ettemme olisi seikkailultamme palanneet, Selene lupasi kertoa vanhemmillemme, että olimme kuolleet onnellisina. Todellisuudessa tämä korjaamatonkin osa muuria oli melko helppokulkuinen. Kaiteita ei ollut, reunan jälkeen alkoi muutaman kymmenen metrin pudotus. Kapeimmillaan kävelytilaa oli vain joitakin kymmeniä senttejä. Varovasti edeten mitään vaaraa ei kuitenkaan ollut.
 

Sortunut ja metsittynyt muuri oli paljon mielenkiintoisempaa nähtävää ja vaihtelevampaa kuljettavaa, kuin tiptop korjattu muuri. Se todella oli näkemisen arvoinen. Kielletyllä alueella olo ja putoamisenpelko – jännitys on seikkailun tärkein osa!
 

Tuonne ylös olisin halunnut kiivetä, mutta meidän oli palattava Selenen luo. Tuosta muurinpätkästä tulivat mieleen elokuvat, joissa sademetsästä löytyy kasviston alle puolittain peittynyt linna tai temppeli.
 

Taivalsimme jonkin aikaa virallista muuria pitkin. Kunnes. Löysin itsestäni energiaa, jonka olemassaoloa en ollut aiemmin hoksannut. Selenen ja Suvin jäädessä lepäämään lähdin seikkailemaan omin päin. Kävelin vähän sellaista huonokuntoisempaa muurinpätkää pitkin ja löysin paikan, jossa olo oli kuin maailma keskipisteessä. (Kuvassa yllä, raunioiden päältä aukeavat maisemat alemmissa kuvissa.) Soitin Seleneä ja Suvia tulemaan paikalle myös. Tullessaan he kertoivat meidän olevan taas kielletyllä alueella. Aha. Siis kaikki parhaat paikat kielletty.
 

Katselin näitä maisemia ja mietin; mitä, mä olen Kiinassa! Oli samaan aikaan epätodellinen ja harvinaisen todellinen olo. Ennen kaikkea olo oli juhlallinen. Maailma on tässä, jalkojeni alla, silmieni edessä, ympärilläni. Ylväitä ajatuksiani hieman häiritsi hurja tuuli, joka itsepäisesti koitti tiputtaa minut kivilohkareen nokasta.
     Olisin varmaan jäänyt siihen spottiin kököttämään lopuksi päivää, jollen olisi jälleen löytänyt maisemasta jotakin ylitsepääsemättömän kiehtovaa. Katsokaa tuota yllä olevaa kuvaa, jossa näkyy muun muassa kaukainen vuoristokylä. Muuri kiemurtelee oikeassa reunassa, ja sen keskellä on jälleen tuollainen vartiotorni. ”Mä haluan mennä tonne!”
 

Mitä lähemmäksi kohdetta tulimme, sitä enemmän minua jännitti. Odotin raunioiden olevan jonkun erakkovanhuksen majapaikka tai vähintään vuosisatoja vanhan vainajan viimeinen leposija.
 

Ei löytynyt kumpaakaan edellisistä ja ehkä hyvä niin.
 

Paluumatka oli odotettua rankempi. Innoissamme emme olleet tajunneet viilettäneemme koko matkan alamäkeen. Kyllä sieltä sitten lopulta noustiin kunnialla, aika selviytyjämeiningit oli siinä kohtaa.
 

Tuollaisen ikkunan kautta lähdimme ensimmäiselle seikkailullemme.

Älkää huoliko, on mulla näitä perinteisiä kuvia korjatusta muuristakin:

Ostimme juotavaa ihan mahtavalta mummolta. Hän oli työskennellyt muurilla varmaan vuosikymmeniä, osasi pikkiriikkisen englantiakin. Mummo iski meille lippikset päähän kuvausrekvisiitaksi ja järjesti kunnon kuvaussessiot.
 

 

Tuntikausien kiipeilyn jälkeen päätimme ottaa näköalahissin alas muurilta. Minä ja Suvi kokeilimme härpäkettä ensimmäistä kertaa. Olihan se ihan jees, muttei se sen kummempia tunteita herättänyt.
 

Puolen tunnin taksimatka (Länsimaista poppia ja ihan mahtava taksikuski! Lauloi meille Gangnam stylea. Muutaman kuukauden taon jälkeen biisiä kesti taas jo kuunellakin.), pari tuntia bussissa, illallinen kiinalaisessa pikaruokapaikassa ja metrolla kotiin.

Olen varmaan jo tehnyt selväksi Kiinan alhaisen hintatason, mutta pakko sanoa. Hämmästyin nimittäin itsekin Kiinanmuurin edullista pääsymaksua. Kuvittelin sen olevan ainakin 10-15 e, mutta aikuisten lippu oli reippaan viisi euroa. Itse pääsin noin kolmen euron opiskelijalipulla, kun näytin Suvin mopokorttia, jota Suvi oli juuri itsekin näyttänyt samalle naiselle. (Itseasiassa Suvin kohdalla nainen tuijotti korttia paljon pidempään.) Toisinaan tätä hälläväliä-asennetta ei voi olla rakastamatta! Ja sitä, etteivät kiinalaiset tunnista länsimaalaisten naamoja toisistaan.

Oli upea päivä. Olen viimeaikaisissa kirjoituksissani hehkuttanut vaihtovuoden parhaita hetkiä moneen otteeseen. Taitaa olla sillä tavalla, että minulla on tähänastisen vaihtovuoden paras kuukausi meneillään!

Selene lähti tänään kuukaudeksi Yhdysvaltoihin sukulaisilleen. Hänen pitäisi palata muutamaa päivää ennen, kuin me lähdemme Suomeen. Pakko ehtiä nähdä vielä kerran!