Last friday night

Mikään vaihdon aikana missaamani ei ole harmittanut niin kuin Juhannuskonferenssi. Joulu? 18-vuotissynttärit? Nääh. Mutta konffa! Konffa päättyy tänään, enää ei harmita, että olin juhannuksen täällä. Viime yönä harmitti. Viimeistä kertaa juhlimassa Pekingin yössä, ja minä mökötin puoli yötä samaan aikaan sitä, etten ollut sillä hetkellä Suomessa ja sitä, että viikon päästä joutuisin palaamaan Suomeen.
     Yön pikkutunneilla Sanlitun tuntui yhtä ällöttävältä kuin aina ennenkin (lukuun ottamatta viime kertaa). Siirtyminen Wudakoon auttoi. Tanssittuani aikani kaverin kanssa istahdin baarijakkaralle hörppimään sisään salakuljettamastani vesipullosta. Saudi-Arabialainen nauroi mustalle huumorilleni. Tunisialainen(?) tarjosi drinkin, jonka kaveri joi puolestani.
     Tv:stä tuli elokuva maailmanlopusta. En tajua miten onnistuin siinä ympäristössä, mutta uppouduin elokuvaan ja pohtimaan syvällisiä. Hyppäsin muutaman sentin ilmaan säikähdyksestä, kun joku ilmestyi viereeni ja tervehti. Pian uppouduin keskusteluun kamerunilaisen kanssa. Aloitimme uskonnosta (keskustelukumppani oli muslimi) ja päätimme ulkonäköseikkojen merkitykseen / merkityksettömyyteen rakkaudessa. Siihen väliin mahtui mm. aurinkopaneeleita ja Afrikan tuloeropolitiikkaa.
     Yllätyin hieman kaverin huomauttaessa, että olimme jutelleet jo tunteja. Niistä keskusteluista ja keskusteluja koskevista keittiöpsykologisista pohdinnoistani voisin kirjoittaa vaikka kirjan, joten totean vain, että Carrie Bradshaw olisi repinyt hiuksiaan, jos olisi ollut paikalla, ja että hauskaa oli. Minulla siis, kamerunilaiselle yritin tehdä selväksi, että your mission is impossible.
     Seuraavana aamuna en herännyt omasta sängystäni vaan Mäkkärin pöydältä. Mäkkäriin olin paennut kaverin kanssa kamerunilaisen ärsyttävää kaveria, joka muuten myös oli kamerunilainen. Syömistä ja sähköposteihin vastailua lukuunottamatta nukuin edelliset 24 tuntia lähes yhtä soittoa. Valvo yksi vuorokausi, nuku toinen.

This friday night do it all again. Paitsi että ei, koska viikon päästä on paluu Suomeen, jaiks!

Suhteet Oma elämä