Jos en kirjoittaisi sanaakaan, tietäisitkö..

1.JPG

..että tässä ovat (entiset) luokkakaverini ja opettajistamme paras?

2.JPG

..että nämä raksut opiskelevat vielä kuukauden meidän STS-vaihtareiden jäädessä jo lomalle?

3.JPG

..että ilman tätä opettajaa en vain yksinkertaisesti olisi selvinnyt näistä yhdeksästä kuukaudesta?

..että hän on opettajistamme ainoa täysjärk.. eikun siis ainoa, joka ymmärtää ulkomaalaisia?

4.JPG

..että olen Vladin pituinen ja näytän jättiläiseltä opettajamme vierellä?

..että opettaja oppi minulta, ettei huippumallin pituus tarkoita huippumallin itsevarmuutta?

6.JPG

..että Abdul rypisti kulmiaan pitääkseen kyyneleet poissa?

7.JPG

..että se oli kuvan ottanut Suvi, joka sai Abdulin hymyilemään ja näyttämään kieltään?

5.JPG

..että Akin ansiosta tiedän, ettei koulu Japanissa ole yhtä hirveä kuin Kiinassa?

..että Abdulin ansiosta tiedän Kiinan koulun olevan Nigerian kouluun verrattuna Suomen koulu?

8.JPG

..että me STS-vaihtarit iloitsemme lomasta, mutta jäämme kaipaamaan luokkaamme ja sen salaisia neuvonpitoja ja juonia opettajia vastaan?

..että olen huolissani siitä, kuinka luokkakaverimme tulevat pärjäämään taistelussa oikeuksiensa puolesta ilman meitä?

9.JPG

..ettei Abdul tuntemattomasta syystä päässytkään illalliselle kanssamme?

..että Vlad on huomattavasti suojelevaisempi luokan kuopusta kohtaan kuin yksikään meistä tytöistä?
..että jätkä pyöritteli päätään meidän ideallemme viedä 11-vuotias Sanlituniin?

10.JPG

..että Akin vieressä istuva on hänen ystävänsä Ako?

..että aion kyllä hankkia jalkoihini samanlaisen rusketuksen kuin käsissäni on?

11.JPG

..että tämä kuva on tässä antamasta minusta ei-niin-kassialmamaista kuvaa? (vrt. edellinen kuva, tai mielummin älä)

..että näytän Vladin mukaan venäläiseltä, tai tarkemmin sanottuna Ukrainalaiselta?

..että asia selvisi tuntemattoman ohikulkijan tervehtiessä minua venäjäksi?

En olisi osannut kirjoittaa tähän postaukseen oikein mitään. Aloin kuitenkin miettiä, kuinka tärkeää informaatiota teiltä jäisi saamatta. Kuten nyt vaikka nämä viisi viimeistä lausetta. Silloin, kun ei osaa sanoa mitään järkevää, kannattaa sanoa jotain epäjärkevää. Suunsa kiinni pitäminen – mikä vaihtoehto se nyt on?

Suhteet Ystävät ja perhe

Bloggaaja on nyt vähän sekaisin

29.6. samalla kertaa sekä lähden kotoa että palaan kotiin. Reilun kymmenen kuukauden aikana olen sopeutunut ja kotiutunut Pekingiin. Olen rakentanut tänne elämän ja kodin.
     Vaihtovuoden alussa odotin paluuta kotiin. Nyt odotan paluuta Suomeen, Tampereelle ja maatilalle. En kotiin, koti on täällä.
Suomi, Tampere, maatila ja oma kämppä tulevat muuttumaan nopeasti takaisin ’kodiksi’, mutta siihen on vielä kuukausi(a). Sitä ennen edessä on monta itkua ja ahdistusta tämänhetkisen kodin ja elämän jättämisestä. Jonkin verran oloa helpottaa varmuus siitä, että minä palaan vielä. En tähän elämään, tähän kotiin tai edes välttämättä Pekingiin. Mutta Kiinaan minä tulen palaamaan.
    Viime vuoden heinäkuussa jätin kodin ja lähdin tuntemattomaan. Viimeiset viikot ennen lähtöä olivat sekavia. Stressasi. Ahdisti. Itketti. En meinannut saada mitään tehtyä.
     Nyt lähtöön on vielä lähes kuukausi, mutta olen jo jonkin aikaa aina silloin tällöin stressannut, ollut ahdistunut ja itkenyt. Muutama päivä sitten juttelin asiasta vaihtokavereiden kanssa. Heillä on ollut samansuuntaisia fiiliksiä. En osaa sanoa, alkaako tämä lähtöahdistus yleensäkin vaihtareilla näin aikaisin. Meidän porukastamme moni on jo lähtenyt kotiin ja eilen loppui koulukin, joten voi olla, että meille lähdön todellisuus alkaa valjeta tavallista aiemmin.

IMG_9124.JPG

Se, mitä tapahtui Pekingissä, ei koskaan tapahtunut.
     Vaihtoporukkamme motto. Toiset vaihtarit yhdistävät lauseen salaisuuksien salassapitoon, itseäni lause ahdistaa. Pelkään, että palatessani Suomeen lauseesta tulee totta. Taakse jäänyt vaihto tuntuu epätodelliselta ja unohtuu. Elämä on, kuin vaihtoa ei olisi koskaan ollutkaan.
     Toivottavasti aivan niin ei tule tapahtumaan, minussa tapahtuneet muutokset ja kaikki oppimani ainakin seuraavat mukanani Suomeen. Toisaalta se on elämää; parhaistakin hetkistä tulee lopulta vain muistoja.

Fyysisten oireiden (esim. unettomuus) lisäksi lähtö-/paluustressi vaikuttaa psyykenikin. Tunteet menevät (tavallistakin hurjempaa) vuoristorataa ja pääkopassa pyörii mitä kummallisimpia ajatuksia.
     Jos blogi siis seuraavan kuukauden aikana hiljenee lyhyeksi tai pidemmäksi ajaksi, niin yritän vain säästää teitä turhalta angstilta ja avautumiselta. Jos taas yrityksestäni huolimatta tänne ilmestyy turhan negatiivista / omituista juttua aiheesta tai toisesta, niin älkää ottako vakavasti. Sitten otatte vakavasti, kun kerron olevani autiolla saarella Tyynellämerellä, niin vauhdikkaita ideoita mielessäni on tässä viime viikkoina pyörinyt.
     Voi tosin olla niinkin, että nämä lähtöä koskevat tunteet on nyt käsitelty ja tässä kuussa mieli rauhoittuu. Ken tietää.

Puheenaiheet Sisustus Syvällistä