Herätessäni aamulla Peking näytti tältä. Maisema oli niin tuttu ja kodikas, mutta samaan aikaan tuntui kuin olisin nähnyt lumen verhoamat puut ensimmäistä kertaa elämässäni. Olen aina rakastanut lunta ja ihaillut Suomen talvimaisemia, mutta tällä kertaa näky sai minut tuntemaan, kuin olisin joutunut satumaahan.
     Mietin, miten en ole tajunnut lumen peittämien puiden henkeäsalpaavaa kauneutta Suomessa viettämieni seitsemäntoista vuoden aikana. Kyllä kannattaa viettää yksi harmaa, ankea ja lumeton talvi, jos se saa silmät avautumaan tällä tavalla oman kotimaan kauneudelle.
 

Tänä talvena ei Pekingissä oltukaan vielä nähty näin paljon lunta. Hostsisko kertoi, että useimpina talvina sataa (kerran?) näin paljon lunta, mutta yleensä se tapahtuu joulu-/tammikuussa. Maaliskuu on täällä kevätkuukausi, bongasin tänään puista aukeavia kukannuppuja lumen sulettua pois. Ruohokin vihertää jo.
 

En olisi uskonut olevani näin suomalainen. Tällainen ihastus lumeen, huh huh. Taisin sittenkin syntyä oikeaan maahan after all.
 

Nämä kuvat on otettu koulumatkalla & koulun pihasta seitsemän aikaan aamulla. Jotenkin arvasin, ettei tämä satumaa kestäisi kauaa ja niinhän siinä kävikin. Luokkamme nigerialaispoika ihmetteli, miten voi olla samaan aikaan lunta ja niin lämmin auringonpaiste. No, ei ollut kauan. Koulun päättyessä lumesta ei näkynyt enää jälkeäkään ja maakin oli täysin kuiva. Olin ihan unohtaa, millainen satumaa meitä oli aamulla ympäröinyt.
 

Jos tämä kokemus ei saa minua ensi talvena valittamaan vähemmän Suomen pakkaslukemista, niin ei sitten mikään. Osansa ovat kyllä tehneet Pekingin jäätävä tuuli ja kylmät asunnotkin. Saatan myös ensi talvena passittaa kaikki lumestavalittajat synkkään Pekingin talveen muutamaksi kuukaudeksi. 😉