Syntynyt Suomeen – lottovoittaja vai ei?

Näiden hostvanhempien kotikylästä kertovien matkapostausten tekemisessä on kestänyt vähän muunkin kuin saamattomuuden takia. Kylässä näkemäni köyhyys ahdisti minua niin paljon, että Hainanille päästyäni suljin tietoisesti koko aiemman matkan mielestäni. Pekingiin palattuanikaan en halunnut ajatella kaikkea näkemääni vielä moneen viikkoon. Olen lähes kahden kuukauden ja satojen kilometrien päässä näkemästäni, mutten haluaisi kohdata sitä vieläkään.
     Hostisäni ja hänen veljensä pääsivät jostakin syystä muuttamaan isoihin kaupunkeihin. He perustivat yritykset ja vaurastuivat. Heidän nuorempi sisarensa joutui jäämään köyhään kotikylään. Johtuiko se siitä, että hän oli tyttö? Pitikö nuorimmaisen jäädä huolehtimaan vanhemmistaan? Vai eikö perheellä vain ollut varaa lähettää enää nuorimmaista maailmalle? Joka tapauksessa nainen ja hänen pienet lapsensa on tuomittu elämään köyhyydessä samaan aikaan kun hänen veljensä tytär opiskelee Pekingin parhaassa yläkoulussa ja matkustelee ulkomailla.
     Sisko ei puhunut veljilleen. Hänen katseessaan heijastui syvä katkeruus. Oli mahdotonta kuvitella heidän kasvaneen yhdessä. Sellaisen köyhyyden ja epäoikeudenmukaisuuden näkeminen pistää isojen kysymysten äärelle. Pekingissä hostperheeni on rikas, kotikylässään he näyttivät miljonääreiltä, Suomessa he olisivat perustallaajia.
     Suomessa on alettu kyseenalaistaa, onko sinne syntyminen sittenkään lottovoitto. On vitsailtu, että sen lottovoiton jakaa viisi miljoonaa muutakin. Tämä matka ja koko vaihtovuosi ovat saaneet minut varmoiksi siitä, että Suomeen syntyminen todellakin on lottovoitto. Ainakin vielä jonkin aikaa.
     Suomessakin on ongelmia ja ihmisillä vaikeaa. Varallisuuserot kasvavat ja koulutuksesta on tulossa jälleen periytyvää. Luokkayhteiskunta ei ole kaukana, jollei jo nykypäivää. Suomalaisilla riittää kansantauteja ja itsemurhaluvut ovat maailman korkeimpia (tosin laskussa).
     Tästä kaikesta huolimatta väitän, että Suomeen syntyminen on lottovoitto. Monista austraalialaisista, afrikkalaisista, aasialaisista, etelä- ja pohjois-amerikkalaisista on uskomatonta, kuinka hyvää huolta Suomi kansalaisistaan pitää, kuinka tasa-arvoisen lähtöalustan se meille kaikille takaa. Olemme ehkä liukumassa alamäkeen, mutta ihan pian emme ole saavuttamassa sitä epätasa-arvon tasoa, mikä niin laajalti maailmassa vallitsee. (Edellinen ei kuitenkaan ole syy olla puuttumatta ongelmiin.)
     Ja ne vapaudet mitä meillä Suomessa on! Sananvapaus, mielenpiteenvapaus, vapaus kokoontua, usk.vapaus.. Lista on pitkä. Meidän vapautemme arvoa ei voi ymmärtää, ennen kuin on elänyt suljetummassa maassa, kuullut kansalaisten itkun siitä, kuinka vaikeaksi heidän elämänsä tehdään. Asiat ovat huonosti, eikä kansalaisilla mitään mahdollisuuksia vaikuttaa asiaan. Me suomalaiset emme herkästi ota uskoaksemme, etteikö aina olisi vaikutusmahdollisuuksia, kunhan vaan tahtoa löytyy. Mitä luulette, olisiko esimerkiksi Pohjois-Korea vielä nykyisenkaltainen, jos sen kansalaisilla olisi mahdollisuus vaikuttaa asiaan? (Tai tämä maa, jossa itse olen..)
     Kylässä vierailu pisti minut pohtimaan, entä jos minä olisin syntynyt johonkin muualle? Jotenkin siellä kylässä tuntemani tunteet ja Suomen mediasta lukemani jutut Pohjois-Koreasta yhdistyivät, ja jonkin aikaa näin todella omituisia ja todentuntuisia painajaisia. Miltä mahtaa maailma näyttää pohjois-korealaisen silmin?

Tekstiä kirjoittaessani soi I have a right – Sonata Arctica.

xxx

Mun ei pitäis kirjoittaa tästä aiheesta, mutta en vain pysty olemaan julkaisematta tätä tekstiä. Täältä kyllä kirjoitetaan paljon räväkämpiäkin blogikirjoituksia, joten teoriassa mun ei pitäisi olla ensimmäinen jolta jää seuraava viisumi saamatta. Yllätys yllätys paikallinen järjestelmä ei kuitenkaan ole tunnettu loogisuudestaan. Rakastan pohtia tämän aihepiirin asioita, ja mielleläni kirjoittaisinkin, mutta yritän rajoittaa. En tiedä mitä tekisin, jos multa joskus evättäisiin viisumi Kiinaan. Ei vaan, kyllä mä tiedän. Rajalla puskat vaan kahahtais.. 😉