Ulkomaalaisena Pekingissä
Minulta kysyttiin kommenteissa muutamia kysymyksiä. Kysymykset olivat mielestäni hyviä, joten päätin tehdä niistä postauksen.
Miten kiinalaiset suhtautuvat länkkäreihin? Kiinnitetäänkö kadulla huomiota vai onko vaikka juuri Pekingissä sen verran paljon ulkomaalaisia että saa olla rauhassa?
Länkkäreihin, varsinkin valkoisiin, suhtaudutaan pääasiassa ihaillen. Toisinaan ihailua osoitetaan kiusallisen paljon, mutta onhan ihailu nyt mukavampaa kuin inho. Pekingissä on mielestäni paljon ulkomaalaisia, mutta kyllä meihin silti kiinnitetään huomiota. Kiinalaiset tuijottavat ja puhuvat minusta ihan nenäni edessä, kun eivät arvaa, että osaan kieltä. Aika harvoin kaupungilla tullaan spontaanisti juttelemaan, mutta kyllä sitäkin tapahtuu. Ohikulkiessani täysin tuntemattomat saattavat vaihtaa kanssani muutaman lauseen, mutta sellainen smalltalk kuuluu kuulemani mukaan muihinkin suurkaupunkeihin (esim. New York).
Entä miten kiinalaiset suhtautuvat länsimaiseen ajatteluun? Kannattaako lähteä selittämään homojen oikeuksista vai pitää suosiolla mölyt mahassaan?
Länsimaiseen ajatteluun suhtaudutaan vaihtelevasti. Mielestäni omia mielipiteitään voi tuoda julki tilanteen huomioon ottaen. Tärkeintä on tajuta, kuinka erilaiset lähtökohdat meillä ja porukalla täällä on. Esim1. Homoseksuaalisuus on vielä monille 80-luvulla syntyneille tabu. Esim2. Kiinassa aviottomana syntynyt lapsi ei saa henkilöllisyyttä ilmaiseksi (hinta opettajan käsityksen mukaan noin 1250-2500e, mikä on vastaa kiinalaisen peruspalkalla 2,5-5 kuukauden palkkaa). Toisaalta Pekingin nuoriso vaeltaa pitkin nettiä, ja monilla on todella avoin ja länsimainen ajatus- & arvomaailma.
Miten helpoksi olet kokenut kiinalaisten kanssa lähestymisen? Onko ihan sula mahdottomuus ajatella, että voisin löytää kiinalaisia kavereita?
Kiinalaisten kavereiden saaminen ei ole mahdotonta. Itselläni ei kovin laajaa kiinalaista kaveripiiriä ole, mutta muutama kuitenkin. Kiinalaiset ovat todella innokkaita tutustumaan länkkäreihin, ja haluavat olla kavereita. Harvemmassa ovat ne kiinalaiset, joiden kanssa itse oikeasti haluaa hengata, mutta kyllä heitäkin löytyy. Rohkeasti vaan tutustumaan, itselläni on kymmeniä puhelinnumeroita ja sp-osoitteita kiinalaisilta nuorilta. Kiinalaisetkin lähestyvät länkkäreitä, eivätkä varmasti pistä pahakseen, jos menet juttelemaan.
Millaisella kielitaidolla lähdit vaihtoon? Jos rupean selittämään kaupungilla englanniksi niin juostaanko mua karkuun?
Osasin vaihtoon lähtiessäni kaksi sanaa kiinaa, ja äänsin nekin väärin. Opit varmasti nopeasti ainakin arjen tarpeellisimmat sanat ja lauseet, ja jos intoa löytyy niin enemmänkin. Käytännössä kaikki alle 30-vuotiaat kiinalaiset ovat opiskelleet koulussa englantia, mutta yleinen englanninosaamisen taso on olematon. Yrittää voi silti aina. Ainakin mäkkäreissä ja länkkäreiden suosimissa shoppailupaikoissa osataan pikkuisen englantia. Minua ovat läsnäolevat kiinalaiset usein auttaneet, jos asiakaspalvelussa työskentelevä ei ole osannut englantia. Välillä kaupungilla tullaan tarjoamaan apua, vaikken olisi edes sen tarpeessa, murehtia ei siis kannata (varsinkaan etukäteen).