Vuoden paras yö / toisenlaista biletystä

Tai vähintään yksi parhaista. Pohdin pitkään, kuinka ja mitä viime perjantain ja lauantain välisestä yöstä kirjoittaisin. Tässä se nyt tulee.

En biletä usein, itse asiassa tämä oli ensimmäinen kerta sen jälkeen, kun syksyllä muutin ensimmäiseen isäntäperheeseeni.

Olin liikkeellä vaihtariporukan kanssa. Christiankin (Ecuador) saapui juuri sopivasti yllätysvierailulle Pekingiin.

Ilta alkoi ravintolasta Sanlitunissa. Maistelin toisten safkoja, parasta oli aivan suussa sulava lohipihvi. Kuvassa simpukka ja katkarapuja. Valitettavasti en tiedä ravintolan nimeä, siellä Sanlitunissa jossain se oli.

Oma annokseni. Nuudeleita kasviksilla. Meillä ja toisella saman pöydän äärellä ruokailevalla seurueella oli oma kokki koko illan ajan. Siinä se käristeli tämänkin annkosen meidän silmiemme alla. Multa ravintolassa meni hieman yli 6e, buffetin ottaneet söivät paljon paremmin, mutta myös maksoivat viisi kertaa enemmän.

Kaverilta lainatut rannerenkaat. Olen edelleen vesi- & kokislinjalla. Tipaton vaihtovuosi pitää kutinsa, vaikka kaveri suostui niin kovaan sopimukseen, että muutaman sekunnin meinasin heittää sakekupin naamariin.

– Mä riisuudun tässä ja nyt, jos juot ton. (Huoneesta näköyhteys ihmisten täyttämään saliin.)
– Nääh. Tuutko mun kans kirkkoon, jos juon?
*minuutin hiljaisuus*
– Liian paha?
– Tuun kaks kertaa, jos juot.

Tuumin kuitenkin, että jos nyt juon yhdentoista kuukauden absolutisteilun jälkeen, niin kaverilla ei ole enää mitään syytä tulla kanssani edellämainittuun paikkaan. Ei sillä, että pitäisin absolutismia välttämättömänä omallakaan kohdallani, vaan siksi, että silloin olisin syönyt sanani ja pyörtänyt päätökseni.

Kaverit harmittelivat, että mahtaa minulla olla heidän kanssaan tympeää, kun en juo. Sillä hetkellä en löytänyt sanoja selittää, että kun on asiat ylös päin näin hyvässä kunnossa, niin ei ole koskaan tympeää.
     Selvennetään nyt vielä samalla, että kun minä lähden ulos ja hengaan bileissä, se on varsin toisenlaista kuin yleensä kyseisistä termeistä ymmärretään. Alkoholin ja muiden päihteiden lisäksi öistäni puuttuu kaikki halausta kummempi fyysinen kontakti kanssavaeltajien kanssa.
     Poikkeavaa taitaa olla sekin, että yön paras hetki oli, kun tunsin valtavaa rauhaa ja Korkeimman läsnäoloa ollessani yksin väkijoukon keskellä. Se minua joskus aiemmin vastaavissa tilanteissa vaivannut tyhjyys oli poissa. Lauloin ”Herra, sä yksin oot, sua ylistän sua koroitan, sä kaikkeni oot.. ja vaikka vaeltaisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mä mitään pahaa.. Sä oot mun voimani, Sä oot mun turvani, mä Sua rakastan”.
     Aika ”pimeä laaksohan” se Sanlitun on, vaikken asiaa tällä kertaa kokenutkaan samalla tavalla kuin aiemmin. Mulla kun oli Suurempi Voima seuaranani. Niin ettei Suurempaa Voimaa tarvi kotiin jättää bilettämään lähdettäessä, päin vastoin silloin Hänen nimensä tulee nostaa korkeimmalle, kaiken muun yläpuolelle. Kun omat asiat ovat kunnossa Korkeimman kanssa, mistään ympärillä olevastakaan ei ahdistu. Eihän yöelämä ole uhka, vaan mahdollisuus. Saa olla eri mieltä, mutta odotan järeitä perusteluja.

Seura oli ihan mahtavaa, mutta ei ole öisen Pekingin voittanutta. Valot, musiikki, täydet kadut. Tuhat ja yksi yötäkään eivät olisi minulle tarpeeksi Pekingin kaduilla.

Joku on joskus sanonut, että minulla on suuret silmät. Se henkilö ei selkeästi ollut tavannut Paolaa (Ecuador). Hieman vetoan kyllä siihen, ettei mulla ole kuvassa ripsaria, ja muutenkin huonommat meikkaustaidot kuin kaunokaisella vieressäni. ;)

Vähän voi tuulettaa siinä kohtaa, kun on ruskettuneempi kuin australialainen(!). Alcy tykkää vaalesta ihosta(an), joten edellinen lause ei häntä loukkaisi.
     Millaa (Suomi) ja Sofieta (Norja) (ylemmässä kuvassa) en mene lähellekään, heillä on upeat rusketukset, vaikka näissä kuvissa näytämmekin kaikki keltaisilta.

Yksi kaveri tappeli riksakuskin kanssa matkan hinnasta niin, että meni ihan käsirysyksi asti. Yhden clubin ovella kävin Sanlitunissa kääntymässä, mutta sisäänpääsy olisi ollut yli kymmenen euroa, kun taas Wudakossa kaikkialle pääsee ilmaiseksi. Clubin edessä Christian opetti mulle ”enkelikävelyä” (tunnetaan yleisemmin catwalkkävelynä), koska ”olet kyseisen sädekehällisen olennon kaltainen, ja sinulla tulisi olla siivet”. Jätkä viittasi sanoillaan enemmän poikkeaviin moraalikäsityksiini, kuin mihinkään muuhun.
     Kello kolmen maissa lähdin etsimään Mäkkäriä ”yöpymistä” varten. Bileiden jälkeen Mäkkärissä nukkuminen on yleinen käytäntö täällä. En ole vielä itse kokeillut, eikä yksin saakkaan nukkua julkisella paikalla yöllä, ei ainakaan ulkomaalaisten täyttämässä Sanlitunissa. Mäkissä ostin vettä (missä muka joutuu maksamaan vesipullosta lähes euron, kaupasta siihen hintaan saa kymmenen pulloa!).
     Emma (Ruotsi) soitti olevansa lähdössä Christianin kanssa Wudakoon, hyppäsin samaan taksiin. Emma lähti pian kotiin nukkumaan, minä ja Christian tanssimme aamuun asti. Tai tarkemmin sanottuna siihen asti, että multa meinasi mennä jalat alta. Väsymyksestä, toim.huom. Ensimmäinen ihminen, joka on saanut mut oppimaan ehkä vähän länsimaista diskotanssia, tai miksi sitä nyt ikinä kutsutaankaan. Patistelin jätkää etsimään kiinalaisen tytön, mutta se ilta oli kuulemma omistettu ystäville. Kävimme mielenkiintoisia keskusteluja. Kuulin ylipäätään yön aikana järkyttäviä juttuja, mutta niistä sitten lisää, kun olen turvallisesti Suomessa täkäläisen lain kouran ulottumattomissa. (Jutut koskevat tuota kyseistä lain kouraa, yllätys yllätys.)
     Metron avautuessa kävin vetämässä sukkahousut ja takin päälle ja lähdin kotia kohti. Xizhimenissä hyvästelin Christianin ehkä kuukaudeksi ehkä lopuksi ikääni. Jätkä palaa / palasi? isäntäperheeseensä lähelle Hong Kongia. Siitä tämä ulkomaillaolo on karua, ettei tiedä, tuleeko jotakuta ihmistä tapaamaan enää ikinä. Saapuessani kotiin kello oli hieman yli kahdeksan aamulla, ja minä tajusin, että he lähtevät. Milla ja Emma. He lähtevät parin päivän päästä. Palaavat kotiin. Rikkovat omalta osaltaan tämän kuplan, jossa olemme täällä eläneet. Palaavat vanhoihin kupliinsa. Minä tiesin jo aiemmin, mutta silloin todella ymmärsin: nämä olivat jäähyväiset.

Postausta kirjoittaessani soittolistalla sulassa sovussa soivat Enrique Iglesiasin Tonight (I’m loving you) ja Petran The battle belongs to the Lord. Jos toinen pitäisi poistaa, on selvää kumpi se olisi. Siihen saakka kunnes koen tarvetta hyvästellä Iglesiasin, kappaleet saavat soida vuoron perään.

”Here’s the situation
been to every nation
noboby’s ever made me
feel the way that You do”

Omistan pätkän Iglesiasin biisistä Hänelle, jolle Petran koko biisi on omistettu.