5 kk

Viisi kuukautta sitten oli minun raskaushöyryisen muistini mukaan kesän ensimmäinen hellepäivä. Muistan miten kuumalta Turun keskustan pölyinen kaupunki-ilma tuntui viiden sairaalan seinien sisäpuolella vietetyn päivän jälkeen. J kantoi pikkuriikkistä Pallea kopassaan ja minä koitin tepastella perässä. Ihmettelin miten sen pikku mäen nyppylän kipuaminen tuntui niin saakelin raskaalta. Ohimenevän hetken mietin, että käännyn vaan takaisin sairaalan pehmoiseen sänkyyn. Ei tule mitään, en osaa, en jaksa. En ainakaan jaksa kävellä tuonne autolle. 

Palle tapitti ohikiitävää turkua Volvon takapenkillä epäilevin silmin. Minusta tuntui, että se oli ihan väärässä paikassa. Olisikohan sittenkin pitänyt viedä se vielä takaisin sairaalaan? Tai vähintään laittaa jotkut hätävilkut päälle, että muutkin tietäisivät. IHMISKULJETUS – TÄSSÄ LIIKKUU UUSI IHMINEN. Ihan järjetöntä se oli. 

Siitä on jo viisi kuukautta. 

ensilumi_0.jpg

Nyt Palle on jo hauska pieni tyttö. Niin pelottavan rauhallinen, että välillä mietin onko se minun lapsi ollenkaan. Paitsi silloin kun hän makaa mahallaan ja hurjaa vauhtia ilmassa vispaavat raajat eivät viekään eteenpäin, vaikka kuinka yrittää. Hermohan siinä menee. 

Pallen huikeat motoriset taidot (kääntyminen) herättävät ihastuneita huokauksia jopa ihan tuiki tuntemattomissa. Eilen lueskelin kirjaa kirjaston leikkipaikalla ja Palle makoili lattialla vieressä omaa kirjaansa rauhassa tutkien. Kun hän sitten yhtäkkiä humpsahti kyljen kautta mahalleen, siirtyi siinä vieressä leikkinyt perhekin vallan Pallen toimia ihastelemaan. Onhan se kieltämättä aika ihmeellistä, että sellainen vahanuken rauhallisuudella varusteltu tyttönen yhtäkkiä liikahtaakin. Melkoista.

Osaa hän kyllä kitistäkin. Kun J:n avain liikahtaa lukossa pitkän kahdestaan vietetyn päivän päätteeksi, pääsee minulta usein ihan vaistomainen huokaus. Huh, joku muu saapuu vihdoin jakamaan kanniskelun, hytkyttelyn ja metrot mummolaan kun yhtään mikään ei rauhoita lohduttomasti väpättävää alahuulta. 

Pallen lempiruokaa on tietysti maito, mutta hyvänä kakkosena tulee puuro mustikkasoseella. Sitä se lappaa tyytyväisen muminan saattelemana jo melkein puoli pikkuista kahvikupillista. Salaa Palle on myös syönyt ihan itse kaikkea pientä mutusteltavaa. Banaania, persimonia ja kurkkua ainakin. Ei siis äidiltä salaa, vaan lähinnä neuvolantädeiltä. Ei kai tuollaisia kiinteitä juttuja ihan vielä oikeasti saisi antaa…

Kaikenlaista se jo osaa. Kuunnella iltasatuja, nukahtaa ihan itse omaan pinnasänkyyn ja tunnistaa isän ja äitin äänen. Sukeltaa vauvauinnissa ja tutkia pikku sormillaan lelujen pesulappuja. Lähinnä viisikuukautinen Palle kuitenkin nauraa. Tai hymyilee leveää ja täydellisen onnellista pienen ihmisen hymyä. Ihana, ihana lapsi. 

palle5kk_0.jpg

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *