Palle 7 kk

Seitsemän kuukautta hei! Niin kauan siihen meni, että minusta tuli yksi niistä tyypeistä, jotka tuolla pihan mummojen kanssa päivittelee miten se aika meneekin niin hurjan nopeasti. Mutta kun se menee! En ehkä kestä.

Viime päivät olen tehnyt jotain outoa surutyötä imetyksen lopettamisesta. Outoa siksi, ettei sen imetyshihhuloinnin muka pitänyt olla yhtään minun juttu. Tottakai imetin ihan ravinnonsaannillisista syistä, mutta ei se vielä pari kuukautta sitten mitään ihanaa ollut. Tahmeaa, märkää, oksettavaa ja hankalaa kyllä. Mutta niinhän se menee, että kaikista jutuista tuleekin yhtäkkiä maailman tärkeimpiä kun niitä ollaan viemässä pois. Höh. 

No mutta. Seitsenkuinen Palle ei siis juurikaan enää perusta mistään tissihommista. Muutenkin syöminen on kivaa vain lähinnä silloin, kun sitä saa tehdä itse. 

Seitsemän kuukauden ikäisenä Palle ryömii taaksepäin ja istuu lattialla jo melkein ihan itse. Hän viihtyy lattialla itsekseen suunnilleen alle minuutin, jonka jälkeen onkin jo mennyt hermot kun lelut on vierineet pois ja niska kipeä. 

Palle tykkää erityisesti joululahjaksi saamistaan kipoista ja kirjoista. Lempilauluja on kaikki isän laulama, ja tutuissa lauluissa on kiva hölöttää mukana. Muita lempijuttuja on… noh, lähinnä virnuilu ja nauraminen. Jos Palle oli nelikuisena maailman rauhallisin lapsi, on siitä kasvanut parissa kuukaudessa hurjan iloinen ja nauravainen kaveri. Äitin mielestä maailman iloisin lapsi.

Meidän ikäväksi hän tuntuu perineen äitinsä aamuvirkkuuden ja haluaisi nousta tikkana ylös viimeistään puoli seitsemältä. Muutenkin hän tuntuu olevan kellontarkka uniajoistaan, ja käy rähjäämään hyvin herkästi jos ei pää ole tyynyssä kahdeksaan mennessä. 

Hän ihailee suunnattomasti Elias-koiran heiluvaa häntää ja hassuja temppuja. Onneksi ihastus on ainakin vielä ollut molemminpuolista ja Palle on saanut Eliaksesta uskollisen univahdin sänkynsä viereen.