Se ärsyttävän pirteä äiti
Kiitos unikoulu, kiitos maailman ykkös unikoulu-koutsi, kiitos maailman ihanin vauva. En edes koputa puuta tai tee muita kevätjuhlaliikkeitä huonon karman karkottamiseksi, kun kerron miten ihanaa on nukkua. Kokonaisia öitä, puolikkaita öitä, katkonaisia öitä… ihan sama kunhan saa nukkua! Kuukausi sitten tuntui täysin absurdilta ajatukselta laittaa pää illalla tyynyyn ja nostaa se siitä kuolaisena useita tunteja myöhemmin. Mieletöntä!
Tämä täysin käsittämätön asia, eli yöunet, on palauttanut minut takaisin muiden kuolevaisten sekaan tänne meidän yhteisen maan kamaralle. Pois sieltä mustasta äitikuopasta, jossa oli vaan tissejä, tutteja ja puklua tukassa. Niin, ja sitä väsymystä. Tahmaisen mustaa, totaalisen paskaa kaiken lamauttavaa väsymystä. Tuolla muiden ihmisten seassa kulkiessa tekisi välillä mieli vaan moikkailla kaikille. Vähintäänkin koittaa jollain salamerkeillä viestittää, että ”Hei, tässä sitä taas ollaan, samassa veneessä teidän ihan tavallisten ihmisten kanssa. Yön yli nukkuneena, aamulla heränneenä”. Ei saakeli miten hienoa.
No nyt alan jo ärsyttää pirteydelläni itseänikin, mutta onhan tämä nyt vaan hienoa! Kulkea tuolla muina muikkeleina kadulla ja katsella ympärilleen. Nähdä puita, taivasta, lintuja ja ihmisiä. Tuossa yksi aamu keväistä linnunlaulua kuunnellessa laskeskelin, että jos nyt alkaa tulla kevät niin tässä välissä on täytynyt kai olla myös talvi. Jessus, miten pihalla sitä onkaan osannut olla. Ja nyt sitä voi vaan haahuilla kylillä, juoda kahvia, kulkea bussilla ja käydä esimerkiksi kampaajalla. Siis minä, kampaajalla! Ja keikalla. Siis sellaisessa missä soitetaan musiikkia. Siellä minä olin. Ihan yksin. Illalla. Saatoin vähän itkeä tirauttaa, kun sekin oli vaan niin hienoa!
Väittivät, että tämä vauvahommakin joskus helpottaa. En uskonut. Pahimmissa väsymyshöyryissäni kyseenalaistin nimittäin oman mielenterveyteni lisäksi kaikkien yli yksilapsisissa perheissä elävien mielenlaadun. Miten kukaan ikinä milloinkaan koskaan missään tilanteessa voisi ryhtyä siihen touhuun uudestaan. Mutta ehkä nyt vähän tajuan. Ehkä se puolen vuoden väsymys kannatti kokea ihan vaan tämän olotilan takia.
On tää vaan. Kä-sit-tä-mä-tön-tä.
PS. (En muuten valinnut kampaajaa tuon taustalla ilman paitaa hilluvan ukkelin perusteella. Siis ainakaan pelkästään…)