Monko 6 kk

(Edit. Hah! Sitä ”vitsit aika menee nopeasti” -horinaa vahvistakoot se, että ihan pokkana kuvitin tän jutun näköjään Monkon 5kk kuvalla. Samalla kun tossa toisessa jutussa. Vitsit aika menee nopeasti.)

Puoli vuotta kahden lapsen äitinä. Jokunen vuosi sitten koitin jossain juhlissa opiskelukavereilleni sanoittaa, että millaista se lapsen saaminen ja äidiksi tulo oikein on. Sanoin jotain, että ”vähän niinkuin yhteen elämään laitettaisiin päälle toinen elämä. On tuplasti ihan kaikkea mitä ennenkin. Naurua, itkua, surua, kateutta, vihaa, kiirettä, väsymystä, uusien asioiden opettelua…” Ja sitähän se vieläkin on. Paljon kaikkea.

Ja nyt kahden lapsen äitinä sitten varmaan triplasti kaikkea. Tai oikeastaan potenssiin kaksi se edellinen elämä. Kun yhden lapsen kanssa oli yöllä väsynyt, kahden kanssa on potenssiin kaksi väsynyt, kun se toinen lapsi herättää silloin kun toinen ei. Ja kun toinen lapsista tekee jotain hassua ja nauraa rätkättää, siitä syntyvä ilokin kasvaa kun toinen nauraa pienen ihmisen hentoa kikatustaan siskon toilailuille, vaikkei oikeastaan yhtään ymmärrä mistä on kyse.

Puolivuotias Monko. Mitähän hänestä kertoisin? Hän on aivan valloittava tyyppi. Nauraa hampaatonta hymyään oikeastaan aina. Kertoisin myös, että puolivuotias Monko ei oikeastaan nuku. Varsinkaan pitkään tai öisin. Koska hirveän paljon kivempaa on herätellä pimeässä huoneessa juttuseuraa hienovaraisesti ölisemällä. Josekoina kuukausina mahaansa itkevän vauvan nukuttaminen oli sydäntä raastavaa, on tuo täysin pirteän ja iloisen höpöttäjänkin keskellä yötä tapahtuva nukutuskin vähän haastavaa. Mutta tämä nyt on taas tämmöinen vaihe, seuraavaa odotellessa.

Muutoin Monko on täydellisen ilmiömäinen tyyppi. Hän rakastaa ruokaa, lauleskelua ja asioiden tarkkailua. Liikkeessä tosin. Palle oli aikanaan sen tason tarkkailija, että hän oli täysin tyytyväinen saadessaan katsella maailmaa sylissä tai kantoliinassa, kunhan oli tuttu syli lähellä. Tämä puolivuotias on tyytyväinen aina, kunhan saa liikkua. Ja koska ei itse vielä osaa, häntä pitää tietenkin liikutella ympäriinsä ettei maisemat ja meno käy vallan tylsiksi.Jos Pallesta näkyi jo ihan pienenä vauvana tietynlainen rauhallisuus ja tarkkasilmäinen elämän katselu, Monko on aika erilainen. Hän tuntuu olevan tilanteessa kuin tilanteessa aika kotonaan ja ylipäätään heti kauhean innoissaan kaikesta. Elämäniloinen pienen pieni ihminen.