Töihin siitä

Väittävät, että vuosi äitiyslomaa menee ihan liian nopeasti. Yhtenä päivänä sitä kävelee töistä kotiin iso maha ja läppärilaukku mukanaan. Tulee äidiksi, unohtaa läppärin salasanan ja excelin summakaavat.

Kunnes sitten yhtäkkiä puhelinvastaaja alkaa vilkkua viestejä ja virallisen kuuloiset tyypit soittelevat ja pommittavat tärkeän kuuloisilla viesteillä. Allekirjoita tuo, soita tuonne, varmista tuolta, ilmoita Kelaan, täytä kaavake, soita päivähoito, sumpli kalenteri, kirjaa tunnit…

Mitäääääh? Sori, oli tässä tämä Metrolla mummolaan kesken ja vauva pissassa. Soitit varmaan väärään numeroon.

töihinpaluu.jpg

Ei vaan. Aikansa kutakin, sanon minä, ja mulle se aika alkaa olla tässä. Muutamat hassut viikot enää ja sitten pitäisi harjata hiukset, avata sähköposti ja olla kasistaneljään jotain muuta kuin leikkitäti, lohduttaja, siivooja, tarjoilija, kokki tai äiti. Jutella fiksuja tuntemattomille ihmisille, juoda automaattikahvia ja olla herranjumala töissä! Huh huh. 

En osaa sanoa jäisinkö vielä kotiin jos se taloudellisesti olisi vaan mitenkään mahdollista. Veikkaan, että en. Ensinnäkin siksi, että haluan antaa J:lle mahdollisuuden olla kotona Pallen kanssa ilman tätä jatkuvaa mä-teen-tonkin-paremmin -huutelua ja kotiinjäävän pieruverkkariäidin katkeroitumista. Toisekseen siksi, että päivät kahdestaan vielä kommunkointikyvyttömän ihmistaimen kanssa alkavat tuntua aika pitkiltä.

Tähän pitäisi nyt tietysti sanoa joku pakollinen disclaimer, että lapseni on ihana ja nautin toki hänen seurastaan, mutta… Totta hemmetissä nautin, mutta niin nauttii varmasti tuon ihanan lapsen isäkin. Ja sillä aikaa kun ihana lapsi nauttii ihanan isänsä seurasta, minä voin vaikka jutella aikuisten ihmisten kanssa muuta kuin ättätättää ja ellenselleniä ja tienata muutaman siivun lauantaimakkaraa aamupalapöytään.

…Eikun ei. Ei pitänyt mitään selitellä! Mikä ihme siinä onkin, että töihinpalaava äiti alkaa aina selittelemään töihinpaluutaan. Höh. En selittele. Olin vuoden kotona, oli kivaa, nyt on kiva mennä töihin. Piste. 

Sekava teksti, sekava pää. Oikeasti pelottaa ihan pirusti. Tuleekohan mistään mitään? Riittääkö rahat, riittääkö aika? Pärjääkö nuo kotona, pärjäänkö minä töissä? Mitä jos kaikki kosahtaa ja huomataan, että tämä olikin meidän perheen huonoin päätös? Äiti on väsynyt, isä on väsynyt ja lapsi on sekaisin.

Tai sitten kaikki meneekin ihan hyvin. Töissä on ihanaa, kotona on ihanaa ja koko kesä on vaan ihana. Niin siinä varmasti käy, uskoisin niin. 

tyo-ja-raha tyo vanhemmuus
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *