Yh:n bodauspäiväkirja – eli miten ehdin treenata 4-5 kertaa viikossa

Olisi ihanaa liikkua enemmän, mutta millä ajalla ja voimilla?

Olen kuullut tämän lauseen aika usein pienten lasten äitien suusta, ja ymmärrän heitä hyvin.

Mahdotonta se ei ole, mutta sitä pitää itse haluta. Kiireisessä ja aikataulutetussa arjessa treenaamiseen käytetty aika on aina pois jostain muusta. Sohvalla makoilusta, television katsomisesta, kotitöistä, puolison tai ystävien kanssa olosta, seksin harrastamisesta – ylipäänsä kaikesta omasta ajasta. Mulle liikkuminen on kuitenkin aina ollut tärkeää, enkä voisi kuvitella, että luopuisin siitä nytkään. Välillä se kuitenkin vaatii luovuutta ja säätämistä.

Pyrin käymään salilla 2-3 kertaa viikossa, mutta en ota siitä paineita. Lenkkeilen silloin tällöin, mutta erityisesti vannon kotitreenin nimeen. Se on nopeaa, käytännöllistä ja oikeasti tosi tehokasta, kun tietää mitä tekee ja tekee sen oikein. Mulla on useita ammattilaisten suunnittelemia kiertoharjoittelu- tai HIIT-tyyppisiä kotitreeniohjelmia, ja lisäksi, koska olen Elixian jäsen, mulla on käytössä heidän online training -ohjelmansa. Myös Youtubesta löytyy paljon hyviä treenejä. Jos ei oikein tiedä, millaisen treenin kotona tekisi, niin ymmärrän hyvin, että alkaa turhauttaa.

Tässä esimerkki yhdestä viikostani treenaamisen näkökulmasta.

Maanantai

Pidän etäpäivän, joten periaatteessa, jos olen oikein tehokas, voisin käydä lähisalilla kesken päivän. Laiskuus vie kuitenkin voiton, ja teenkin ”taukojumppana” puolen tunnin tehokkaan HIIT-treenin. Etäpäivinä tulee kyllä tehtyä paljon tehokkaammin töitä, kun jatkuvat kahvinhakureissut ja työkavereiden kanssa juoruilu (kuin myös töistä puhuminen) jäävät pois, eikä kunnon lounastaukoakaan yleensä tule pidettyä.

Tiistai

Saan lapsen nukkumaan 20.30 ja olen jo etukäteen päättänyt, että jumppaan sen jälkeen. Sohva näyttää houkuttelevalta, mutta pakko vaan purra hammasta. 40 minuutin treenin jälkeen on olo on voitonriemuinen, ja voi hyvillä mielin lämmittää ruokaa ja avata Netflixin.

Torstai

Kotipalvelun lastenhoitaja on tulossa illalla, mikä tarkoittaa, että pääsen salille (ja kauppaan ilman lasta). Vähän vaan meinaa iskeä ahdistus, kun pitäisi olla kotona viiden maissa, mutta kiitos töiden venymisen ja länsimetron testaamisen olen siihen aikaan vasta kävelemässä päiväkodille. Lopulta hoitaja odottelee jo oven ulkopuolella, kun tullaan kotiin, mutta onneksi pääsen nopeasti lähtemään. Kotiin palatessani huomaan, että hoitaja on rakentanut lapsen kanssa majan olohuoneeseen ja tyhjentänyt tiskikoneen. Arvostan.

Lauantai

Rakastan kiireettömiä viikonloppuaamuja kotona, mutta toisaalta rakastan myös treenaamista. Muumien ja aamupuurojen jälkeen pakkailen salikamat kasaan ja suuntaan karavaanin kohti lähisalia. 20 minuutin kävely rattaiden kanssa salille on just hyvä alkulämmittely, näin ollen 1,5 tunnin lapsiparkkiajan saa käytettyä paremmin hyödyksi ja suihkussakin ehtii käydä rauhassa. 

Sunnuntai

Nyt viiden pisteen deittivinkki: Pyydä mies treffeille urheilemaan. Tämä on osoittautunut aina erittäin hyväksi ratkaisuksi. Joskus miehet ovat myös ehdottaneet tätä itse, ja olleet sitten positiivisen yllättyneitä, kun olen suhtautunut ideaan innokkaasti. Sunnuntaina lapsi viettää laatuaikaa tätini ja tämän miehen kanssa, jotka ovat hänelle kuin kolmannet isovanhemmat, ja minä käyn tämänhetkisen treffikumppanini kanssa ravaamassa Malminkartanon portaat pari kertaa ylös-alas ja kävelemässä vielä kertaalleen koko nyppylän ympäri. Ja voin kertoa, että treffit eivät loppuneet vielä siihen…

-K

suhteet oma-elama vanhemmuus liikunta

4 x arjen pelastusrenkaat

Välillä ei voi kuin järkyttyneenä päivitellä, miten nopeasti päivät, viikot ja kuukaudet menevät. Tuntuu, että jokainen arkipäivä vain soljuu läpi samalla rutiinilla: Herätys, lapsi päiväkotiin, töihin, takaisin päiväkodille, kotiin (ehkä kaupan kautta), Pikku Kakkonen, ruokaa, leikkiä, lapsi unille, vähän omaa aikaa (siistimistä, ruokaa, rästitöitä, telkkaria, treenaamista), nukkumaan. Ja seuraavana päivänä alkaa alusta. Viikonloppuna on sitten vähän vapaampaa ja yleensä jotain kivaa ohjelmaa – ja ne vasta nopeasti meneekin.

No, ei se nyt sentään aina ihan tätä samaa ole. Etätyömahdollisuus tuo vähän joustavuutta arkeen ja tukiverkko toimii. Mutta pointtini on, että on tärkeää, että elämässä on muutamia asioita – isoja tai pieniä, jotka auttavat hetkeksi irtautumaan siitä tavallisesta arjesta. Kerronkin nyt viidestä omasta ”arjen pelastusrenkaastani”, jotka pitävät pinnalla siellä pyykkivuorten, tiskien, makaroonilaatikoiden ja välikausihaalareiden seassa kahlatessa.

Perhettä, eli keskeisintä arjen tukiverkkoa en ole tähän listannut, koska se on niin ensiarvoisen tärkeä, lähes välttämätön. Nämä ovat enemmänkin sellaisia asioita, jotka tuovat itselle piristystä aina, kun arki tuntuu tylsältä ja ankealta.

1. Some

Oikeasti tähän kärkeen olisivat kuuluneet ystävät, mutta he tavallaan sisältyvät tähän. On nimittäin tavallista, että lasten myötä ystävien kanssa vietetty aika vähenee. Se on tietysti ymmärrettävää, kun ei vaan enää ole niitä joutilaita iltoja, jolloin voi vailla huolta seuraavan aamun kello 7 herätyksestä parantaa maailmaa aamuyöhön asti punaviinipullon ja parhaiden ystävien kanssa. 

Somesta ja siellä roikkumisesta voidaan olla montaa mieltä, mutta oman sosiaalisen elämäni se on pelastanut. Olen ystäviini yhteydessä joka päivä, pääasiassa Messengerissä ja WhatsAppissa, ja niihin perustetuissa ryhmissä puidaan ilot, surut, parisuhdekiemurat, erot, uhmaiän ongelmat, julkkisjuorut, nostalgiset muistelot ja illan tv-ohjelmien käänteet. Siellä suunnitellaan tulevia reissuja ja itketään sydänsuruja. Mikään ei voita ystävän tapaamista kasvokkain, mutta kun elämäntilanne on haastava, on kaikki keinot sallittu.

2. Kuntosali ja lapsiparkki

Olen todennut tämän usein ja sanon sen taas: Lapsiparkki on luultavasti maailman paras keksintö. Vauvavuoden aikana hyödynsin sitä useammin, ensimmäistä kertaa lapsen ollessa 4 kuukauden ikäinen. Tuolloin hän nukkui 1,5 tuntia vaunukopassa lapsiparkin nurkassa ja minä kävin rauhassa salilla ja saunassa.

Päiväkotipäivän jälkeen en viitsi viedä lasta enää minnekään muualle hoitoon, joten nykyään käytän lapsiparkkia noin kerran viikossa, yleensä lauantaiaamuisin. Kuinka paljon lisävirtaa koko viikonloppuun tuokaan se, että saa viettää tunnin tai puolitoista omaa aikaa treenaten, lapsen leikkiessä samaan aikaan tyytyväisenä viereisessä huoneessa. 

3. Kirjoittaminen

Minulle kirjoittaminen on aina ollut helpoin ja lluontevin tapa ilmaista itseäni. Olen kirjoittanut aina. Jostain erittäin syvältä pöytälaatikon perukoilta löytyy edelleen niitä varhaisteini-iässä kirjoitettuja novelleja, jotka samaan aikaan nostattavat punan poskille ja liikuttavat. 

Oikeastaan koko aikuisikäni olen tehnyt töitä kirjoittamisen parissa. Olen työskennellyt toimittajana, mutta vuosi sitten vaihdoin sisältötoimistoon. Kirjoitain silti edelleen päivittäin. Vaikka työkseen kirjoittaminen on ollut haave lapsuudesta saakka, olen huomannut, että se on aika ajoin tappanut kirjoittamiseen liittyvän riemun ja luovuuden. Kaipaan jatkuvasti työn rinnalle aivan toisenlaista, luovempaa kirjoitusprojektia. Suurin haaveeni on julkaista jonain päivänä esikoisromaani, mutta tällä hetkellä kirjoittelen lähinnä ylös ajatuksia, ideoita ja kokemuksia, niin sanottuja erillisiä pieniä kohtauksia. Myös tämä blogi on minulle tapa pitää yllä luovuuttani. On vapauttavaa kirjoittaa välillä niin, että on vastuussa vain itselleen.

4. Matkustaminen

Olen aina matkustanut suhteellisen usein, ja päätin jo raskaana ollessani, ettei lapsi tule muuttamaan asiaa. Pienen lapsen kanssa matkustamista usein jännitetään ja jopa pelätään, mutta oma kokemukseni on se, että äitiysloma-aika on ehdottomasti parasta aikaa matkustamiseen. Reissuun voi lähteä milloin vain, lapsesta ei tarvitse maksaa mitään, ja hän on vielä niin pieni, että kulkee helposti mukana ja on vähään tyytyväinen. Lapseni oli puolivuotias, kun olimme kahden ystäväni ja heidän lastensa kanssa Thaimaassa, eikä matka olisi voinut paremmin mennä. Päivisin hengailimme altaalla, ja hän pötkötti vieressä puun varjossa muovista lapiota tai maassa ryömiviä muurahaisia ihastellen. Hän nukkui kolmet päiväunet päivässä ja kulki tyytyväisenä rattaissa kaikkialle. Mistään muusta ei tarvinnut  huolehtia, kuin siitä, että mukana oli aina tuttipullo, vettä, korvikejauhetta ja yksi Suomesta tuotu kaupan sosepussukka.

Haastavampaa oli jo 1-vuotiaan kanssa Lontoossa, missä vietimme 3 viikkoa kahdestaan. Hän oli esimerkiksi juuri oppinut korkealta ja kovaa kiljumisen jalon taidon, ja kokeili mielellään äänijänteitään muun muassa täpötäydessä metrossa. Mutta siitäkin reissusta selvittiin hyvin. Matkustan jonkin verran myös työni puolesta, ja kuten aiemmin mainitsin, nuo reissut ovat minulle kuin ilmaisia lomamatkoja. Parin viikon päästä olen lähdössä yksin Lontooseen muutamaksi yöksi, mistä olen kyllä aika innoissani. Tammikuussa luvassa on lapsimatka Teneriffalle (Kanaria-neitsyys menee) ja haaveilen myös siitä, että pääsisin keväällä New Yorkiin, missä yksi parhaista ystävistäni asuu nykyään. Filosofiani on, että aina täytyy olla yksi matka suunnitelmissa, tai ainakin haaveissa – mistä päästäänkin seuraavaan kohtaan.

5. Suuret suunnitelmat ja unelmat

Ilman unelmia elämä olisi oikeasti tosi harmaata ja tylsää. Mielestäni unelmia pitää olla pieniä ja isoja, realistisia, lähitulevaisuuteen tähtääviä ja yliampuvia, laajempia. Niihin pitää ehdottomasti uskoa, mutta ne eivät saa määrittää koko elämää, eikä onnellisuus saa olla kiinni niiden toteutumisesta. Vaikeampina aikoina unelmat ja niihin uskominen ovat luoneet uskoa siihen, että ennemmin tai myöhemmin kaikki järjestyy aina. Mikä muuten pitää paikkansa. Kaikki järjestyy, kaikesta selviää.

Olen myös huomannut, että mulla on tapana pitää jatkuvasti jotain projektia meneillään. Kämpän sisustaminen, uuden työn etsiminen, blogi, kuntoprojekti, kirja, uusi asunto, uusi harrastus, vaatehuoneen siivous, matka ja sen suunnittelu… Nämä projektit voivat olla hyvin laidasta laitaan, ja kun yksi on ohi, niin jostain pälkähtää aina uusi idea, jota alan suunnittelemaan. Olen välillä miettinyt, että onko minun vaikea ottaa rauhallisesti ja onko minulla pakonomainen tarve täyttää vapaa-aikani jollain. Toisaalta olen herkästi innostuvaa tyyppiä, ja jos jostain asiasta oikeasti kiinnostun, tempaannun kyllä siihen mukaan 100-prosenttisesti. Ja pysynpähän ainakin aktiivisena, eivätkä illat mene (aina) pelkkään sohvalla makoiluun ja television katseluun.

-K

suhteet oma-elama ystavat-ja-perhe vanhemmuus