Avokadon ja mangon kasvatus siemenestä

Olen joka vuosi entistä innokkaampi kasvattaja, johtuu varmaankin iästä, nuorempana tämä homma ei kiinnostanut pätkääkään. Hedelmän siemenistä saa helposti kauniita huonekasveja ja sisustuselementtejä kotiin. Minulla kasvaa tällä hetkellä mm. avokadon ja mahdon siemenestä kasvatettuja taimia ja ihme kyllä ne ovat edelleen hengissä ja kasvavat hienosti!

Mangon kasvattaminen taitaa olla aika suosittua eikä mielestäni kovin vaikeaa. Itse tein homman niin, että liotin aluksi mangon kiveä pari päivää vesilasissa ja harjasin varovasti hedelmälihan irti. Sitten vain laitoin surutta siemenen kuorineen multaan ja jäin odottamaan. Lopulta kuoren välistä puski hentoinen pieni taimi ja kasvi venytti pituutta aika vauhdilla. Kuva itäneestä mangosta on otettu toukokuussa 2019.

Nyt lähes 2 vuotta itämisen jälkeen mango on juuri saanut uudet mullat ruukkuun ja odotan lehtien kasvua kevään ja valon myötä. Kasvi pudotti käytännössä kaikki lehtensä talvella, mutta nyt alkuvuodesta aivan varren päähän on puhjennut useita pieniä lehden alkuja. Pituutta mangolla on nyt noin 50 cm, joten hyvin on kasvanut ylöspäin. Valoa kasvi kaipaa eikä tämä pohjoisikkuna ole kasville mikään ideaali. Kasvivalon avulla kasvu olisi varmasti paljon parempi, mutta hengissä se silti on ja näyttää hyvinvoivalta.

Avokado on ollut myös tosi kiva kokemus, sillä sekin kasvaa helposti ja ilman suurempaa vaivaa. Siemenen voi liottaa vedessä jossa se kasvattaa pian hienon juuren, joka näkyy kuvassa oikealla. Itse laitoin siemenen kivineen jälleen suoraan multaan ja hyvin juuri kasvoi.

Idätin useita avokadoja samassa ruukussa mikä vei ravinteita kasveilta aika nopeasti. Lopulta pidin kaksi taimea ja loput joutuivat kompostiin. Pituutta taimeen tuli parissa kuukaudessa huimasti vaikka lehdet olivat vielä pieniä.

Nyt 2 vuoden kuluttua juuristo näyttää tältä. Vaihdoin kasville uudet mullat ja juret on kasvaneet niin runsaiksi, että taitaa olla aika hankkia jo suurempi ruukku. Muutama lehti putosi talvella ja puolet jäljelle jääneistäkin on ruskeita, joten ne taitavat tippua kohta pois. Päällimmäiset sen sijaan on kauniin vihreitä ja odotan, että uusia lehtiä alkaa pian kevään myötä kasvamaan.

Avokadon pitäisi kasvaa korkeaksi kasviksi, joten sitä voi latvoa sopivan korkeuden kohdalla jonka jälkeen puu alkaa kasvattaa runsaampaa lehdistöä. Itse pidän kyllä aika kookkaista kasveista, joten tämä saa kasvaa vielä pituuttakin. Nämä puut mahtuvat sitten tulevan kodin parvekkeelle auringosta ja tilasta nauttimaan.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *