Tähän se paasto sitten päättyi, suolaiseen proteiinimunakkaaseen torstai-perjantain välisenä yönä klo 1:30.

Työn aloitus koitui siis paastoni kohtaloksi. Oli rankkaa olla ruoan kanssa jatkuvasti tekemisissä voimatta itse siitä nauttia. Sama jatkui kotona illalla lapselle ruokaa tehdessä. Vatsa kurni tuntikausia ja joko nälkä tai paasto itsessään aiheutti sen, ettei uni tullut vaan valvoin tuntikausia. Kellon ollessa vihdoin 1:30 ja aamun herätykseen ollessa aikaa 6 tuntia, päätin että ei tästä tule mitään, en voi tehdä töitä ilman yöunia ja täysin voimattomana nälästä kärsien. Joten vatsani sai lopulta sen mitä se oli vaatinutkin ja uni tuli välittömästä sen jälkeen. Ja voin sanoa että ensimmäiset puraisut kiinteää ruokaa maistuivat kyllä taivaallisen hyvälle!

Fyysinen työ, jatkuva jalkeilla olo ja ruoan kanssa tekemisissä oleminen on oikeasti aika raskasta paastotessa. Se vaatii todella kovaa itsekuria ja voimavaroja silloinkin kun niitä voimia kehossa ei enää ole. En tiedä pääsevätkö toiset siihen ketoosin euforiseen olotilaan missä energiaa on paljon ja olo on voittamaton, mutta itse en siihen päässyt 5 päivän aikana. Paasto oli kyllä lähes koko ajan melko helppoa, ruokaa kohtaan en tuntenut suurta himoa kuin vasta aivan viimeisenä iltana. Mutta tässä auttoi varmasti se, että suurimman osan ajasta olin lomalla ja sain kuunnella kehoani ja voimiani ja päättää päivieni kulusta sen mukaan. Töihin paluu muutti tämän ja kulutus kasvoi hurjasti, sen myötä siis myös ruokahalu. Ilman töitä olisin todennäköisesti jaksanut paastoa kokonaisen viikon.

Mitä paasto sitten jätti saldoksi?

Ehkä suurimpana asiana koen, että paaston aikana nousi jälleen kiitollisuus ruokaa kohtaan. Ajattelen ylipäätään elämästä niin, että tärkeää on pyrkiä nauttimaan arjen pienistä asioista ja näkemään kiitollisuutta tässä ja nyt. Suuret saavutukset ja kerran elämässä saavutetut unelmat ovat hyvin harvinaisia eikä niiden varaan kannata onnellisuuttaan rakentaa. Sen sijaan arki on täyttä elämää ja se, miten elämääni juuri tänä päivänä elän. Ja tässä arjessa ainakin itselleni suurta tyydytystä tuo muun muassa kyky nauttia ruoasta ja sen mauista ja kylläisyyden tunteesta. Haluan tämän kokemuksen jälkeen entisestään panostaa siihen, etten käytä ruokaa vain energiantarpeen täyttämiseen, vaan aidosti myös keskittyisin nauttimaan jokaisesta suupalasta.

Toinen asia joka seuraa ensimmäistä on ruoan laatuun huomion kiinnittäminen. Yltäkylläisessä yhteiskunnassa eläminen tuo haasteen siitä, että kaikkea on liiaksi tarjolla ja on vaikea tehdä valintoja tai rajata jotakin pois. Ruoka-annokset ovat usein liian suuria ja sitä syö enemmän silmillään kuin kehoaan kuunnellen. Haluan siis tietoisesti hidastaa ruokailuun käytettyä aikaa, jotta tunnen kylläisyyden tunteen paremmin. Haluan kohtuullistaa ruoka-annosten kokoa ja pyrkiä myös lisäämään kasvisruokaa ja proteiinia ja pienentämään hiilihydraattien määrää annoksissa.

Tämän kevään aikana haluaisin vihdoin oppia tekemään monipuolisia ja aidosti hyvän makuisia kasvisruokia. Rakastan erityisesti lähi-idän sekä aasialaisen keittiön makuja ja niitä olisi kiva soveltaa kotimaisten ruoka-aineiden kanssa. Lähtötilanne on se, että olen kokkina lähinnä surkea, en vain ole koskaan jaksanut keskittyä ruoan valmistamiseen ja kokeilut johtavat usein täyteen epäonnistumiseen. Mutta ehkä tässäkin iässä on vielä toivoa oppia uusia taitoja 😀