Paaston toinen päivä

Toisena päivänä aamulla oikein odotin että saan kupillisen kahvia, se jotenkin pelastaa tämän fiiliksen siitä, että ruoka on nyt niin yksipuolista makujen suhteen ja eniten pelkään kyllästyväni paastojuoman makuun ja sen takia lopettavani koko leikin kesken. No vielä ei onneksi ole sitä vaaraa ja kahvi on tosiaan nyt itselleni sellainen pieni kevennys tähän ekaan paastooni, jonka sallin itselleni.

Aamupäivällä lähdimme kaupungille suksiostoksille ja muistin pakata mukaan juomaa ettei voimat aivan ehdy ja jalat mene alta. Aika pitkälle selvisinkin ja yhden välitankkauksen kanssa selvisin kotiin parin tunnin ostosreissusta.

Kotiin pääsyn jälkeen tankkasin ison lasillisen juomaa ja huomaan että kehon energiapuute alkaa näkymään paleluna. Yölläkin oli pakko laittaa villasukat ja kaksi peittoa päälle ja istuin ostosreissun jälkeen useamman tunnin sohvalla peiton alla. Ja otin lasillisen kahvia ihan vain sen lämmön takia.

Illalla teki mieli vielä raittiiseen ilmaan ja lähdin tekemään pienen iltakävelyn rannalle. Pohjalle lasillinen juomaa ja tunnin lenkki rauhallisella tempolla. Mutta siitä huolimatta loppumatkalla rupesi jo päässä heittämään ja kotiin portaita kiivetessä jalat oli jo aivan hapoilla. Vauhti on siis pidettävä todella pienenä ja kehoa kuunneltava.

Huomenna pitäis hakea rooibos-teetä, kuulin vinkin että varsinkin lakuteeversio on suositeltava nimenomaan paastoon. Niitä uusia makuja tässä kaipaa joka tapauksessa ja jotakin lämmintä, kun tämä palelu tästä varmasti vain pahenee.

hyvinvointi hyva-olo terveys ruoka-ja-juoma

Paaston ensimmäinen päivä

 

Ensimmäinen paastopäivä meni todella hyvin, jotenkin petollisen helposti. Nälkä kurni ajoittain vatsassa, mutta ruokahalua ei ole ollut. Ajattelin, että jos tämä paastoaminen on näin helppoa, niin tämä viikkohan onnistuu varmaankin aika helposti. Mutta kokeneempi konkari varoitteli että vasta kolmantena päivänä iskee se tuska ja jos sen voittaa, niin keho laskeutuu tyyneyteen ja ketoosiin ja paaston parhaat hyödyt vasta alkaa näkymään. Joten toivotaan parasta ja pelätään pahinta 🙂

Paasto suositellaan aloitettavaksi suolen tyhjennyksellä, ilmeisesti sen takia, että keho ei saisi ravintoa suolesta ja ketoosiin pääseminen olisi nopeampaa. No itselläni päätös paaston aloittamisesta tuli niin nopeasti, etten ehtinyt ennakkoon hankkia tarvikkeita vaan vasta paaston ensimmäisenä päivänä. Tämä johti siihen, että pääsin ottamaan ensimmäisen annoksen suolaliuosta vasta alkuillasta. Pussissa suositellaan 5-20mg annosta suolaa lasilliseen vettä. Laitoin noin kolmasosan, mutta mitään ei tapahtunut kehossa pariin tuntiin. Otin vielä uuden annoksen vasta yhdeksältä illalla joten yöunet kieltämättä hieman häiriintyivät jatkuvan vessassa juoksemisen takia. Vielä aamullakin vatsa oli hieman kuralla mutta toinen päivä käynnistyi jo paremmissa merkeissä.

Tätä glaubersuolaa saa ostettua ihan apteekista ja tällainen pieni pussi maksaa vain 4€.

Jännää nähdä kuinka päivät tästä etenevät, jatkuuko sama fiilis helposta paastosta huomennakin. Hope so.

hyvinvointi hyva-olo terveys ruoka-ja-juoma