Haluatteko pitää tunkkinne?

Havaintoja tältä viikolta: 

1) Ei, en halua rekisteröityä

Kahvikoneeni hajosi. Se on henkilökohtainen katastrofi, koska olen totaaliriippuvainen neljän shotin espressosta, joka nostaisi vahvuudellaan haudasta. Suhtaudun suodatinkahviin kuin blackmetal-fani Evaan & Manuun: liian antihapokasta. Niinpä jäljelle jää vain korvaushoito – neljän teelusikallisen murukahvi – ja koneen korjauttaminen. 

Joskus maailmassa koneet vietiin Röppösen pienkonekorjaamolle. Röppönen kirjoitti pienen lapun jossa kerrottiin milloin koneen voi noutaa. Sitten asiakas haki sen, maksoi ja poistui. 

Nyt proseduuri on seuraava: 

– Etsi valmistajan yhteystiedot

-Kuuntele jonotusmusiikkia (Titanic-teema lounge-versiona) 

Sitten verbaalinen paini asiakaspalvelijan kanssa: 

”Ja mikä oli koneenne huoltosopimusnumero?”

”Öö.”

+ selitystä siitä että olen ennen kiikuttanut koneen korjaajalle ilman sopimuspapereita, mutta nyt haluaisin vain saada korjaajan uuden osoitteen koska paja ei ole enää samassa paikassa kuin ennen. 

”Yhdistän teidät palvelukeskukseemme.”

”Öö.”

”Service Center. How can I help you?”

”My coffee machine is broken and I would like to have it fixed.”

”And can I have the register number?”

”Öö.”

”I can give you the technical support number only if you register.”

”ÖÖ!” (aggressiivisesti)

Tämän jälkeen kohtelias asiakaspalvelija kertoi, että rekisteröimisen jälkeen minun pitäisi ottaa yhteyttä ”technical supportiin”. 

”…and stay besides your machine so that technical person can help you with the machine…”

”So I will fix it myself?”

”No! No! You just check a few things and if it won´t work WE will fix it.”

”Can I just get the number now?”

”You must register first.”

Miksi? Miksi yksinkertaisista asioista on tullut vaikeita? Voinko enää luottaa siihen, että sähköhammasharjani käynnistyy, koska en ole rekisteröinyt sitä? Miksi kauppakonsultit eivät luo erikseen pikakaistoja, joissa asiakas saisi vain luovuttaa rahansa yritykselle, saada vastineeksi palvelua ja sen jälkeen häipyä? 

Käytän runsaasti aikaa ja eforttia siihen, että käyttäisin aikani pääasiallisesti asioihin, jotka ovat hyödyllisiä tai joita rakastan. Rekisteröiminen ei ole sellainen asia. 

Tähän mennessä kahvikoneen korjauttamiseen on kulunut puolisen tuntia selvittelyaikaa. Seuraavaksi joudun etsimään rekisteröintilomakkeen, muistelemaan päivämääriä ja ostopaikkoja, koska en muista niitä – soittamaan uudestaan ja kysymään mitä tehdään, laittamaan rikkinäisen koneen johdon päähän ja soittamaan technical assistentille ja korjaamaan koneen sitten itse. Vasta KUN (on täysin varmaa että hevosenhoitajan papereilla ei kodinkoneita korjailla) olen suostunut tähän simputusprosessiin, saan tehdä sen mitä alunperin halusin: ajaa korjaamon pihaan ja kertoa mikä koneessa on vikana.  

Vasta sitten Röppönen antaa lapun ja kertoo milloin kone on valmis.  

2)  Perheessäni on KAKSI teiniä. 

Nuorempi lapseni, jolla on fantastinen paksu tukka, samanlainen kuin satukirjojen kuninkaallisilla, ilmoitti menevänsä parturiin. ILMAN äitiä. Hän palasi takaisin jonkun sellaisen kera, jota kutsutaan nuorisokielellä ”ananakseksi”. Ehkä. 

Muistan kun leikkautin oman, aikanaan pitkälle selkään ulottuneet hiukseni toiselta puolelta siiliksi, toisen puolen roikkuessa geelistä raskaana lirttinä silmien edessä. Viikko sen jälkeen aloin kuunnella Lamaa ja olla vihainen. Pelottaa. 

Onneksi eilen vietettiin myös kansainvälistä ”Pue lemmikkisi vaatteisiin päivää”, jolla purin ahdistustani.  

3) Shakespearen lukeminen on mielenkiintoista. 

Kirjoitin tämän, koska haluan ehdottomasti ruksata blogin aihetageista ruudun ”syvällisyys”. Ja koska tein uuden vuoden lupauksen lukea vuonna 2015 joka ilta viisi (5) sivua Shakespearea yleissivistyksen vuoksi.

Alku vanhan käännöksen kanssa tuntui haastavalta. Jos kirjoittaisin tätä blogia S:n tyyliin, teksti menisi näin: 

”Mi onkaan tuo kaffemasiina tuol / jok´ raadon lail´korisee / ma taskustani puhelimen ottelen / pian technical support pirisee”. 

Mutta kuten useimmiten, saman asian sinnikäs toistaminen muokkaa asiasta pikku hiljaa tavan, ja sen jälkeen homma alka luistaa. Niinpä olen alkanut suorastaan odottaa pääsyä Hamletin pariin. En tietenkään yhtään niin paljoa kuin sitä hetkeä kun voin dropata huolettoman S-sitaatin keskelle arkipäiväistä keskustelua. (= todellinen motiivini) 

Mitä pientä ja hyötyisää / hauskaa sinä voisit tehdä joka päivä?

PS. Katso mun ja  <3 Arman Alizadin <3 ratsia Radio Aallon roskiksille täältä: http://www.kiitoskunlajittelet.fi/arman/arman-ratsaa-anna-perhon-roskikset/