Huhuu

Onko täällä ketään? 

Bloggasin viimeksi ehkä vuonna 2003. Sitten internet meni konkurssiin, tai ainakin silloisella työpaikallani lakattiin ”bilettämästä” työaikana. 

Niinpä poistin blogin (lapset: tämä ei ole enää mahdollista. KAIKKI mitä laitat internetiin pysyy siellä ikuisesti. Yksikin siideriselfie, etkä saa töitä enää ikinä mistään. Ja jos kysyt miksi sinua 15-25 vuotta vanhemmat ihmiset voivat postata itsestään noloja skumppaselfieitä ja kännitwiittailla, et saa jatkaa koeajan jälkeen) ja kyseisen työpaikan CV:stäni, ja se romahdus oli osaltani käsitelty. 

Blogien piti muuttaa maailmaa. Ehkä ne muuttivatkin. mene ja tiedä. 70-luvulla syntyneenä luen edelleen pääsääntöisesti kivitauluihin hakattuja medioita kuten printattuja aikakauslehtiä. (Miten niissä näkyykään elämän monimuotoisuus! Lehtien kaunein puoli on se, että ne pakottavat sinut kiinnostumaan asioista joita et tiennyt olevan olemassakaan. Luin lomalla brittien ehkä yläluokkaisimmasta lehdestä Tatlerista artikkelin pieremisen etiketistä. Pieremisen! Tatlerista! Olen vaikuttunut.)

Oma kokemukseni blogeista on se, että niissä

…seistään varpaat omituisesti supussa (muoti)

…pidetään itsestään selvänä, että kaikki – kuten maailmanpankki, Apollo 13 ja Harry Potter – johtuu salaliitoista (poliittiset blogit) 

…pidetään normaalina sitä, että ”keväällä salmiakkiruutu yhdistetään munakoisoon ja kohokuviopastakauhaan” (sisustusblogit)

…perustellaan miksi Morrisey on tärkeämpi kuin penisilliini (musablogit)

Tämän blogin tarkoitus on: 

-En tiedä vielä. Olen kuitenkin iloinen että pystyin heti käyttämään pierua ja Tatleria samassa lauseessa. Lupaavaa, vai mitä!

Kuullaan. <3 <3