All you need is Laos

Eilen veneilimme Mekong-jokea pitkin ensimmäisen yön kylästämme kuuden tunnin päähän, seuraavaan pieneen kylään. Matka kului nopeasti mukavilla tuoleilla makoillen ja upeita maisemia ihastellen.

Perillä meitä odotti pienen pieni yhteisö, jossa ei ollut kauppoja, kunnon teitä eikä sähköisiä kulkuvälineitä. Oli ihanaa päästä vierailemaan aidossa maalaiskylässä, vaikka erittäin lämpimästä vastaanotosta huolimatta pieniin, tiiviisiin yhteisöihin puhtaasti turistina tunkeminen tuntuu vähän hölmöltä, sen takia ja siitä huolimatta, että vierailut ovat kylälle merkittävä taloudellinen apu. Ei voi olla ajattelematta, että kyläläiset tavallaan painostetaan kiitollisuudenvelkaan huolimatta siitä, kuinka me heidän kodissaan käyttäydymme.

Kuitenkin ainakin eilisen perusteella tuli sellainen vaikutelma, että tämänkaltainen turismi on antoisaa molemmille osapuolille, ainakin niin kauan kun vierailijoiden määrä pysyy kohtuullisissa rajoissa. Kävimme koulussa ihanien oppilaiden luona ja tutustuimme kylän pieneen temppeliin. Sen jälkeen menimme joenrantaan ihailemaan auringonlaskua – se tuntuu olevan täällä Laosissa poikkeuksellisen kaunis.

Auringonlaskun jälkeen söimme illallista ulkona muovisilla tuoleilla. Riisi- ja bambutankkauksen jälkeen osallistuimme hämmentävään buddhalaiseen seremoniaan, jossa saimme kaulaan kukkakorut ja molemmat kädet täyteen valkoisia nauhoja. Ohjelmaan kuului myös muun muassa banaanin syöminen ja riisiviskin haistaminen. Nyt pitäisi olla hyvää onnea loppuvuodeksi.

Seremonian jälkeen paikalliset lapset esittivät meille lauluja. Yön nukuimme kyläläisten taloissa siskonpedeissä hyttysverkkojen alla. Siinä makoillessa tuli mieleen, että tätäkään hassua ja hienoa päivää ei varmaankaan unohda kovin pian, jos milloinkaan.

Aamulla heräsimme auringonnousun aikaan (tai oikeastaan jo neljältä, kun kukot aloittivat kiekumisen) ja nousimme jälleen puiseen veneeseemme jatkamaan ihanan toimetonta matkantekoamme. Kuuntelin pari levyä Beatlesiä ja pelasin pasianssia vanhalla kunnon iPod Classicilla. Sen akku tuntuu vain lisääntyvän, kun sitä käyttää, mikä tekee siitä täydellisen reissukumppanin. (Tämä ei ollut maksettu mainos, mutta jos Apple haluaa lähettää minulle rahaa, otan kyllä vastaan.) Pelasimme tovin myös oikeilla korteilla kunnon merimiestyyliin. Kesken pelin joesta räiskähti päällemme vettä aivan kuin muistutuksena siitä, missä olemme.

Iltapäivällä saavuimme perille Luang Prabangiin, ja siellä olen nyt. Tästä kaupungista lisää huomenna, kunhan olen nähnyt täältä muutakin kuin hotellihuoneen mintunvihreät seinät.