Kuplana saaressa

On tämä vain kaunis paikka. Jopa siinä määrin, ettei mieli tunnu osaavan päättää, onko se pakahtuvan onnellinen vai melankolisen haikea. Joissakin kuvankauniissa tilanteissa olo vain on kuin kuplalla. Kun kaikki on juuri kuten pitääkin, mutta tietää ettei loputtomiin, ja oikeastaan vain odottaa kuplan puhkeamista, jotta saisi taas olla jotain pysyvämpää. Tiedättekö mistä puhun, vai kuulostaako vain viimeisten reissupäivien horinoilta?

Joka tapauksessa, sellaisina hetkinä kannattaa useimmiten hankkia itselleen tekemistä. Vaikuttaa siltä, että sellainen kiire, joka on mahdollista trooppisella saarella, on ihmiselle optimaalisin määrä.

Niinpä kävin siellä, missä pippuri kasvaa. (Kukaan, jolle olen tänään puhunut suomea, ei ole välttynyt sanaleikiltä, joten on reilua laittaa se tännekin.) Söin pippuria suoraan pensaasta. Jälkiruuaksi saimme vastapoimitun jakkihedelmän. Tähän asti se on kuulostanut korviini lähinnä vitsiltä, mutta tästä eteenpäin se tuo mieleeni tahmeanmakean mangon- ja ananaksenmakuisen hetken pippuritilan takapihalla.

Kävin rannalla, joka on varmaan kauneimpia näkemiäni rantoja. Kirkkaassa vedessä kellui kalastajien puisia veneitä ja vastarannalla näkyi Kambodza. Suolavesi kannatteli niin, että sen pinnalle meinasi nukahtaa.

Kävin luonnonpuistossa, joka oli pelkkää vihreää metsää pienellä polulla varustettuna, ja juuri siksi niin ihana. Kiipesin puuhun ja näin monta hämähäkkiä. Heinäsirkat pitivät ihmeellisen korkeaa ja kirkasta ääntä. Kävin perhostilalla, toisella rannalla ja helmitehtaassa. Näin, kuinka simpukoista etsitään helmiä ja näin, kun sellainen löytyi. Näin myös apinan.

Ja kuten arvelinkin, välillä on hyvä, ettei jakkihedelmiltä ja apinoilta kerkeä jatkuvasti ajattelemaan itseään. Silloin saattaa illan tullen havahtua huomaamaan, että olo on taas vähän vähemmän kupla ja enemmän onnekas pisara.

Hyvä päivä.