Let’s talk about the elephant in the room
Moni on halunnut tietää, mitä aion matkallani tehdä. Epämääräiset vastaukset eivät johdu mystisyydentavoittelusta vaan siitä, että etukäteen tiedän matkastani vain pääpiirteet. Tiedän joitakin paikkoja, joissa aion käydä ja tiedän sen, milloin palaan. Sitä en tiedä, minkä pituisia aikoja missäkin vietän, mitä tehden ja kenen kanssa. Se selviää matkan aikana. Tässä vaiheessa tiedän varmasti oikeastaan vain sen, että ensimmäisillä matkaseuralaisillani on kärsä.
Aloitan matkani Pohjois-Thaimaasta, jossa menen elefanttipuistoon vapaaehtoistöihin. En voisi kuvitella parempaa aloitusta matkalleni. Ei tiedä tyttö mihin ryhtyy, saatatte ajatella, mutta kyllä tiedän. Olen varautunut raskaaseen työhön, sonnan lapiointiin ja mudassa rypemiseen. Tällä hetkellä se on juuri sitä, mitä haluan tehdä. Nyt ehkä ajattelette, että miksi en pestautunut vaikkapa Somerolle navetta-apulaiseksi, ja se onkin asiallinen kysymys. Vastausta miettiessäni olen tullut siihen tulokseen, että juuri nyt Thaimaan maaginen tunnelma ja selittämätöntä kiinnostusta herättävät elefantit samassa paketissa tuntuvat liian houkuttelevalta ohitettavaksi. Ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella, mutta aidan toisella puolella saa ruokkia elefantteja banaaneilla.
Mainitsinko jo elefantit?
Jos matkani olisi juhla, vapaaehtoistyön jälkeen käsiohjelmassa lukisi vapaata oleskelua. Sitä aion tehdä koko loppureissun, ensin Thaimaassa ja sen jälkeen Laosin kyliä kierrellen. Saatan lojua viikon riippumatossa. Saatan lähteä vaellukselle viidakkoon. Saatan tehdä paljon tai en juuri mitään tai jotain siltä väliltä. Laosissa saatan mennä vapaaehtoistöihin maatilalle, tai sitten hylkään tuon suunnitelman ja hypin sen sijaan kaiken aikaa liaanilla laguuniin. Viimeiset viikot vietän Laosissa tai Thaimaan eteläosissa. Tai jossain muualla – lentolippu on vielä ostamatta. Kotiin palaan jouluksi.
Nyt tiedätte yhtä paljon kuin minäkin. Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi, kirjoitti Tove Jansson, ja uskon ymmärtäväni mitä hän sillä tarkoitti. Se tarkoittaa sitä, ettei ihminen, Muumi tai Piisamirotta aina tarvitse suunnitelmaa tunteakseen olevansa menossa juuri sinne minne kuuluukin mennä.
Mukavien asioiden edessä heittäydyn helposti suunnitelmalliseksi ja teen listoja siitä, mitä kaikkea haluan tehdä, nähdä ja kokea, mutta nyt olen tietoisesti yrittänyt rentouttaa listankirjoittajakättäni. Sen olen nimittäin huomannut, että parhaat asiat ovat mielestäni aina niitä, jotka saapuvat luokse silloin, kun ei kahlitse itseään suunnitelmiin. Silloin päätyy keskelle pieniä, hassuja sattumia, ja juuri ne tekevät kaikesta niin viehättävää, oli sitten Somerolla, Chiang Maissa tai jossain muualla.