Lost in translation, aka thaimaalainen rokulipäivä

En tiennyt, että miljoonakaupungin ydinkeskustassa voi tulla mökkihöperöksi, mutta niin tässä on käynyt. Yllä olevissa kuvissa on melko tyhjentävä vastaus siihen, miten kulutin eilisen päiväni. Makoilin jättisängyssäni ja katsoin telkkaria. Jos olette joskus Thaimaassa hotellissa, luvatkaa että tutustutte paikallisiin saippuasarjoihin. Katsokaa nyt vaikka tuota tanssikohtausta, joka tuolla on käynnissä. Sarjat ovat niin teatraalisia ja ylinäyteltyjä, että niistä ymmärtää kaiken, vaikkei osaa kieltä. Tai ainakin kuvittelee ymmärtävänsä, ja pienet tai suuret väärinkäsitykset tekevät kaikesta vielä hauskempaa. (Parasta on, jos vieressä on joku joka puhuu päälle reaaliaikaiset dubbaukset suomeksi, terveisiä vain tiedät-kyllä-kuka, jos tätä luet.)

No, eivät nuo kuvat aivan kaikkea kerro. Kävin myös kioskilla ostamassa sipsejä ja laastareita. Eikä mitään peruslaastareita, vaan safarilaastareita. Laahustin alakerran kahvilaan syömään ananasta, vesimelonia ja niin kirpeitä kirsikkatomaatteja, että vesi valui silmistä kun niitä pureskeli. Jätin päälle shortsit ja paidan ja vein kaikki muut vaatteeni pesuun naapurin mummolle, kaksi kiloa kahdella eurolla. Illalla kävin syömässä kivenheiton päässä. Maltoin sentään syödä paikan päällä. Ravintola oli tuttu viime viikolta, mutta uskalsin tilata eri annoksen.

Tänään katkaisen syrjäytymiskierteeni, sillä lopetan jetset-elämän ja palaan todelliseen elintasooni muuttamalla hotellista takaisin hostelliin. Ainakin olen nyt ollut täällä koko rahan edestä. Ajattelin, että samalla kun muutan, on hyvä ryhdistäytyä ja palata takaisin radalle, joten järjestin itseni huomisaamuna alkavalle thairuuan kokkauskurssille. Ensimmäisenä ohjelmassani on ”keskustelua thaimaalaisista yrteistä ja mausteista”. Sitä ennen ajattelin käydä ihastelemassa päivänvalossa keskustan kadunvarsien kauniita kaakelipäällystyksiä, jotka huomasin eilen illalla.

Ehkä maailma tämän huoneen ulkopuolella ei sittenkään ole niin ankara paikka.