Liian valoisa päivä
Tänään noudatin eilen hyväksi havaittua kaavaa: Söin vatsani pinkeäksi ja lähdin uimaan.
Kiinnitin pari päivää sitten huomiota kivalta vaikuttavaan kahvilaan hostellini lähellä. Herättyäni päätin suunnata sinne aamiaiselle. Söin superhyvän riisijauhopannarin mangolla ja pitaijalla ja join taateli-seesamijuoman. Koska kirjani oli hyvässä kohdassa, mutta en kehdannut pitkittää oleskeluani ilman lisätilausta, tilasin vielä kookosmaitokahvin. Se maistui aika kuninkaalliselta niiden muutamien kauan seisseiden murukahvikuppien jälkeen, jotka olen matkani aikana juonut.
Lähtiessäni olisin mielelläni kunniottanut paikan tunnelmaa näppäilemällä ilmoille muutaman letkeän biisin, mutta minun kohdallani kunnioittaminen tarkoittaa valitettavasti sitä, että en koske kitaraan, vaan otan siitä kuvan. Kitaran kurittamisen sijaan otin suunnaksi uima-altaan.
Tällä kertaa paikaksi valikoitui läheisen hotellin allas. Valinta oli mahtava, sillä tunnelma siellä oli kuin suoraan Kummisetä-elokuvista. Hotelli oli nuhjuinen, mutta siitä huomasi, että joskus vuosikymmeniä sitten se on ollut ylellinen seurapiirielämän keskus. Kaakelit olivat tummuneet ja uima-allasta reunustanut muovinurmikko poltti jalkoja. Terassin ja alhaalta vaimeana tulevan liikenteen melun välissä oli muutama muovisen näköinen palmu. Altaalta näkyi hotellin valtavaan saliin, jossa oli kultaisen väriset tuolit ja valkoiset pöytäliinat. Aurinkotuolien maali halkeili. Altaan toinen pää oli niin syvä, että pohjaan päästäkseen piti ottaa kunnolla vauhtia. Veden pinnalla kellui joitakin lehtiä.
Muut ihmiset terassilla olivat kuusikymppisiä keskieurooppalaisia. Miehillä oli kultaiset sormukset ja Marlboron tupakkaa, naisilla aurinkohatut ja sellainen syvä rusketus, jonka saa vasta sitten, kun viettää yli kuusi kuukautta vuodesta suorassa paisteessa, eikä silloinkaan koskaan pala.
Jos joskus tekisin elokuvan, jonka loppukohtausessa suoritetaan yllättävä, kylmän rauhallinen ampuminen, jonka jälkeen ammuttu kellahtaa hitaasti veteen ja ampuja (jota kukaan ei olisi uskonut ampujaksi) kävelee tyynesti pois tummenetuista lasiovista, harkitsisin vakavasti tätä paikkaa. Mutta koska en tee elokuvia, tyydyn ottamaan nokosia lepotuolissa ja huljailemaan viilentävässä vedessä. Ei huono sekään.
Altaalla oli niin kirkasta, että siellä otetuista kuvista tuli surkeita. Joudutte tyytymään mielikuviin ja muutamaan hölmöön kuvaan. Jos sittenkin joskus kuvaan tuolla elokuvan, lupaan parantaa laatua.